Hän keskeytti puheensa, ikäänkuin olisi paheksunut, että sanoi näin paljon.
— Mutta tekö todella pyydätte minua neuvomaan juonta? — hän jatkoi, hymyillen mitä luonnollisimmin. — Kuulkaahan, Marie, nyt luotan täydellisesti rehellisyyteenne. Luvatkaa antavanne minulle korvausta kaikesta, minkä menetän teitä palvellessani, niin minä nukutan niin hyvin tuon hölmömäisen päällikön, että markiisi tulee olemaan yhtä vapaa Fougères'ssa kuin Saint-Jamesissa.
— Sen lupaan teille, — vastasi nuori nainen hänelle juhlallisesti.
— Tuo lupaus ei riitä. Vannokaa se minulle kautta äitinne.
Neiti de Verneuil säpsähti; ja nostaen vapisevaa kättä hän teki tuon miehen vaatiman valan, jonka käyttäyminen äkkiä oli muuttunut.
— Voitte luottaa minuun, — sanoi Corentin. — Älkää minua pettäkö, ja te tulette siunaamaan minua tänä iltana.
— Uskon teitä, Corentin, — huudahti neiti de Verneuil vallan heltyneenä.
Marie nyökäytti hänelle päätään ja hymyili ystävällisesti ja ihmetellen, huomatessaan hänen kasvoissaan surumielisen hellän ilmeen.
"Mikä hurmaava olento!" intoili Corentin poistuessaan. "Enkö siis koskaan saa häntä valtaani, tehdäkseni hänestä varallisuuteni ja intohimoisen nautintoni välikappaleen? Langeta polvilleen minun jalkaini juureen, hän!… Totisesti, markiisin täytyy kuolla… Ja jos en voi saavuttaa tuota naista muuten kuin vetämällä hänet alas lokaan… No niin", hän ajatteli, saavuttuaan torille, jonne aivan huomaamattaan oli suunnannut askeleensa, "hän ei kenties enää epäile minua. Satatuhatta écu'ta pöytään!… Hän luulee minua ahneeksi. Joko se on juoni, tai on hän jo markiisin vaimo."
Vaipuneena näihin ajatuksiin ei Corentin rohjennut tehdä mitään päätöstä.