— Jos aiot nauttia lemmen hekkumaa, pikku markiisini, niin tulee se tapahtumaan ruumisliinoillasi.
Mutta Corentin, joka ei malttanut päästää näkyvistään tätä onnetonta taloa, meni kävelypaikalle, missä tapasi päällikön antamassa määräyksiä.
* * * * *
Ennen pitkää tuli yö. Kaksi tuntia kului, eivätkä eri matkojen päähän asetetut vahdit olleet huomanneet mitään, josta olisi voinut päättää markiisin pujahtaneen sen kolmikertaisen vartijaketjun läpi, missä joka soturi tarkkaavaisena piilopaikastaan vartioi niitä kolmea puolta, joilta saattoi päästä "Papukaija"-torniin.
Parikymmentä kertaa Corentin oli mennyt kävelypuistosta vahtituvalle, yhtä monta kertaa hän oli odotuksissaan pettynyt, eikä hänen nuori viestintuojansa ollut saapunut. Ajatuksiinsa vaipuneena urkkija kulki hitaasti edestakaisin kävelypaikalla, ollen kolmen sielussansa yhteentörmäävän intohimon kiduttamana, nimittäin rakkauden, ahneuden ja kunnianhimon. Kello löi kahdeksan joka tornissa. Kuu nousi hyvin myöhään. Sumu ja yö verhosivat hirvittävään pimeyteen ne paikat, joissa tämän miehen suunnittelema näytelmä oli saava ratkaisunsa.
Salapoliisin asiamies osasi hillitä intohimonsa, hän puristi käsivarret ristiin rinnalle, eikä kääntänyt katseitaan siitä ikkunasta, joka valo-aaveen tavoin kohosi ylhäällä tornissa. Kun hän kävellessään joutui laakson puolisien äkkijyrkkien kallioiden reunalle, hän tähysteli vaistomaisesti niitä himmeitä valoja, jotka keskellä sumua tuikkivat siellä täällä kaupungin tai esikaupunkien taloista, vallien ylä- ja alapuolella. Syvää hiljaisuutta häiritsivät ainoastaan Nançon-virran kohina, tornikellon surulliset ja säännölliset lyönnit, vahtisotilaiden raskaat askeleet tai aseiden kalske, silloin kun vaihdettiin vahteja. Kaikki oli käynyt juhlalliseksi, sekä ihmiset että luonto.
— On pimeä kuin suden kidassa, — sanoi Pille-Miche.
— Eteenpäin vaan, — sanoi Marche-à-Terre, — äläkä puhu enempää kuin kuollut koira.
— Tuskin rohkenen hengittää, — huomautti chouani.
— Jos se, joka juuri pani kiven vierimään, tahtoo että valitsen hänen sydämensä tikarini tupeksi, tarvitsee hänen vaan tehdä tämä temppu uudelleen, — sanoi Marche-à-Terre niin hiljaisella äänellä, että se sekaantui Nançon-virran veden kohinaan.