— On taloja, joiden seinät ovat ihan kiinni minun talossani, piirityttäkää nekin. Älkäämme laiminlyökö vähintäkään varokeinoa, jotta meidän ei myöhemmin tarvitse katua.
"Onpa hän vallan raivoissaan", ajatteli Hulot.
— Enkö ole profeetta? — kuiskasi Corentin Hulot'n korvaan. — Sanansaattajaksi annan hänelle tuon pienen pojan, jonka jalka on verellä tahrattu, niin että…
Hän keskeytti puheensa. Neiti de Verneuil oli ripein askelin rientänyt asuntoonsa, minne Corentin seurasi häntä, viheltäen kuin onnellinen mies ainakin; saavutettuaan hänet, hän jo seisoi oven kynnyksellä, missä Corentin tapasi Galope-Chopinen pojan.
— Neiti, — sanoi Corentin, — ottakaa luoksenne tämä pikku poika, ette voi saada sen viattomampaa ja uutterampaa sanansaattajaa kuin hän.
Sitte hän lisäsi pojalle:
— Kun olet nähnyt Garsin, tule luokseni vahtitupaan, niin annan sinulle niin paljon rahaa, että voit syödä sokerileivoksia koko elinikäsi.
Lausuessaan nämä sanat, jotka hän ikäänkuin hengitti pienen pojan korvaan, tunsi Corentin hänen kovasti puristavan hänen kättään, ja näki hänen sitten seuraavan neiti de Verneuiliä.
— Ja nyt, ystäväni, sopikaa niin kuin parhaaksi näette! — huudahti
Corentin, kun ovi heidän jälkeensä oli sulkeutunut.
Ja hän mutisi: