— Mitä aiotte tehdä? — kysyi Corentin hätäisesti Marielta. — Jos luonanne on sotilas, se häntä pelottaisi, mutta lapsi ei herättäisi epäluuloa, ja sellaisen toimitan luoksenne.
— Herra päällikkö, — jatkoi neiti de Verneuil, — tämä sumu, jota sadattelette, tekee teille mahdolliseksi nyt heti piirityttää taloni. Asettakaa sotilaita kaikkialle. Asettakaa vahti Léonardin kirkkoon, jotta hän voi pitää silmällä puistikkoa, jonne päin salini ikkunat ovat. Asettakaa vartijasotureita kävelypaikalle, sillä vaikka huoneeni ikkuna on kaksikymmentä jalkaa korkealla maasta, epätoivo usein antaa voimia mitä vaarallisimpiin hyppäyksiin. Kuulkaahan: luultavasti annan tämän herrasmiehen astua ulos asuntoni alaovesta. Antakaa siis ainoastaan rohkean miehen toimeksi väijyä häntä; sillä, — näin hän jatkoi huoaten, — ei voi kieltää, että hän on urhoollinen, ja hän tulee puolustautumaan.
— Gudin! — huusi päällikkö.
Heti tuo nuori fougèresläinen riensi esiin siitä pienestä joukkueesta, joka Hulot'n mukana oli palannut kaupunkiin ja joka oli jäänyt seisomaan riveihin vähän matkan päähän.
— Kuuleppa, poikaseni, — kuiskasi hänelle vanha soturi, — tuo pahuksen tyttö toimittaa käsiimme Garsin, en tiedä mistä syystä, mutta se on yhdentekevää eikä liikuta meitä. Ota mukaasi kymmenen miestä ja teidän on asettuminen niin, että vartioitte sitä umpikujaa, jonka pohjukassa on tämän neidin talo; mutta asetu niin, ettei nähdä sinua, eikä miehiäsi.
— Hyvä, herra päällikkö, tunnen hyvin paikkakunnan.
— No niin, lapsukaiseni, — jatkoi Hulot, — lähetän Beau-Piedin ilmoittamaan sinulle, milloin voitte hakata päälle. Koeta itse saada käsiisi markiisi, ja jos voit tappaa hänet, niin ettei minun lainmukaisesti tarvitse häntä ammuttaa, niin tulee sinusta parin viikon päästä luutnantti, taikka nimeni ei ole Hulot. — Katsokaapas, neiti, tässä näette pojan, joka ei arkaile, — hän sanoi Marielle, osoittaen Gudiniä. — Hän on oleva oiva vahti talonne edustalla, ja jos markiisi tulee sieltä ulos tai pyrkii sinne sisälle, niin ei hän pääse hänen kouristaan.
Gudin lähti kymmenen sotamiehen seurassa matkaan.
— Tiedätteköhän oikein, mitä teette? — kuiskasi Corentin neiti de
Verneuilille.
Marie ei vastannut. Hän näki jotenkin tyytyväisenä niiden sotamiesten poistuvan, joiden oli määrä aliluutnanttinsa komentamina asettua vartijoiksi kävelypaikalle, sekä niiden, jotka Hulot'n käskystä asettuivat Pyhän Léonardin kirkon pimeiden sivumuurien varjoon.