— Hän on järjiltään, — sanoi markiisi ihan ääneen epätoivoissaan.
— Niin, järjiltään, — toisti Marie, — mutta en kuitenkaan tarpeeksi, ollakseni sinun leikkikalusi… Mitä en voisikaan antaa anteeksi intohimolle, mutta tahtoa omistaa minut ilman rakkautta ja kirjoittaa se tuolle nai…
— Kelle minä olen kirjoittanut? — hän kysyi osoittaen ihmetystä, joka ilmeisesti ei ollut teeskennelty.
— Tuolle siveälle naiselle, joka tahtoi minut tappaa.
Nyt markiisi kalpeni, tarttui tuolin selkänojaan, puristaen sitä niin rajusti, että se oli mennä palasiksi, ja huudahti:
— Jos rouva du Gua on tehnyt itsensä syypääksi johonkin katalaan tekoon…
Neiti de Verneuil haki tuota kirjettä, mutta ei sitä löytänyt; hän kutsui saapuville Francinen, ja tämä tuli:
— Missä on kirje?
— Herra Corentin otti sen.
— Corentin! No nyt ymmärrän kaiken; hän on kirjoittanut tuon kirjeen ja on minut pettänyt tapansa mukaan pirullisesti.