— Se on totta, heitä ei voi olla kaksi. Ja hän riensi vahtituvalle.
— Hänen päätänsä on pesty lyijyllä, herra päällikkö, — sanoi hänelle Beau-Pied, joka tuli Hulot'n luo; — mutta sitä ennen hän tappoi Gudinin ja haavoitti kahta miestä. Tuo hurja mies oli jo murtautunut kolmen meikäläisen rivin läpi ja olisi päässyt livahtamaan ulos kaupungista, ellei Pyhän Léonardin vahtisoturi olisi lävistänyt häntä pistimellään.
Kuultuaan tämän päällikkö syöksyi vahtitupaan ja näki leirivuoteella verisen ruumiin, joka juuri oli siihen laskettu. Hän lähestyi poloista, jota luuli markiisiksi, nosti lakkia, joka peitti kasvoja ja vaipui alas tuolille:
— Sitä aavistin, — hän huudahti, äkkiä lyöden käsivarret ristiin.
— Tuo tyttö oli liian kauan pitänyt häntä luonaan.
Kaikki soturit seisoivat liikkumatta paikoillaan. Päällikkö oli poistaessaan lakin nähnyt niiden alta valuvan esiin pitkät mustat naisen hiukset.
Äkkiä keskeytti hiljaisuuden aseellisen joukon saapuminen Corentin astui sisälle vahtitupaan, kulkien neljän sotamiehen edellä, jotka paarin tavoin asetetuilla pyssyillään kantoivat Montaurania, jolta useat luodit olivat murskanneet lantion ja käsivarret. Markiisi laskettiin vuoteelle vaimonsa viereen, jonka tunsi ja jonka käteen sai tarttuneeksi suonenvedontapaisella liikkeellä.
Kuoleva nainen sai vaivoin päänsä käännetyksi, tunsi puolisonsa, värähteli kauhistuttavasti ja mutisi melkein sammuneella äänellä nämä sanat:
— Huomeneton päivä!… Jumala on liian hyvin kuullut rukoukseni!
— Päällikkö, — sanoi markiisi, ponnistaen kaikki voimansa, ja hellittämättä Marien kättä, — vetoan rehellisyyteenne, pyytäen teitä ilmoittamaan kuolemani nuorelle veljelleni, joka on Lontoossa. Kirjoittakaa hänelle, että jos hän tahtoo noudattaa kuolinhetkellä lausumaani kehoitusta, hän ei kanna aseita Ranskaa vastaan, kuitenkaan koskaan hylkäämättä kuninkaan palvelusta.
— Tämä on tapahtuva, — sanoi Hulot, puristaen kuolevan kättä.