— Jätä hänet rauhaan! — sanoi Marche-à-Terre tuupaten Pille-Micheä kyynäspäällään; — hän on vannonut Pyhän Annan nimessä, hänen täytyy siis pitää lupauksensa.
— Mutta, — sanoi chouani kääntyen Coupiaun puoleen, — älä aja liian nopeasti alas rinnettä, sillä tahdomme vielä tavata sinut, ja siihen on meillä syymme. Haluaisinpa nähdä matkustajasi naaman, ja tahdomme antaa hänelle passin.
Samassa kuultiin hevosen kavion kopsetta, joka kiireisesti lähestyi Pèlerine-vuorta. Ennen pitkää nuori päällikkö saapui. Nainen piiloitti nopeasti rahapussin, joka hänellä oli kädessä.
— Voitte ilman tunnonvaivoja pitää nuo rahat, — sanoi nuori mies, vetäen esiin naisen käsivarren. — Tässä on teille kirje, jonka löysin Vivetièressä odottavasta postista, se on äitinne kirjoittama.
Katsottuaan vuoroin chouaneja, jotka palasivat metsään, ja Couësnon -laaksoon laskeutuvia rattaita, hän lisäsi:
— Vaikka koetinkin joutua, en saapunut ajoissa perille. Suokoon taivas, että epäluuloni on ollut väärä.
— Nämä rahat ovat äiti-parkani lähettämät! — huudahti nainen, avattuaan kirjeen ja luettuaan sen ensi rivit.
Metsästä kuului tukahutettua naurua. Ei nuori mieskään malttanut olla hymyilemättä nähdessään naisen kädessä pussin, joka sisälsi hänen osansa hänen omista rahoistaan, jotka olivat ryöstetyt. Nainenkin purskahti nauruun.
— No hyvä, herra markiisi. Jumala olkoon kiitetty! Tällä kertaa pääsen pulasta nuhteettomana.
— Otatte kaiken kevyesti — tunnontuskannekin! huomautti nuori mies.