Tämän kuultuaan kaikki muut katsoivat näitä kahta toveria, jotka yhä olivat valmiit osiaan näyttelemään.
— Katsoppas, — huomautti Clef-des-Coeurs osoittaen sormellaan julistuksen alussa olevaa kömpelöä otsikkokuvaa, jossa jo muutaman päivän aikana v. 1793:n vesivaa'an asemesta oli passarikuvio. — Tämä tietää, että meidän sotamiesten täytyy marssia minkä koivet kestävät. He ovat panneet tuohon avatun harpin, se on vertauskuva.
— Eheh, poikaseni, ei sinusta ole oppineeksi! Tuo on arvoitus. Minä palvelin ensin tykkiväessä, — jatkoi Beau-Pied, — ja upseerit siellä eivät muuta tehneet, kuin vaivasivat päätään sellaisilla.
— Se on vertauskuva!
— Se on arvoitus!
— Lyökäämme vetoa!
— Mistä?
— Sinun saksalaisesta piipustasi.
— Anteeksi, että häiritsen, herra ajutantti, mutta eikö tuo tuossa ole vertauskuva, eikä mikään arvoitus, — kysyi Clef-des-Coeurs Gérardilta, joka miettiväisenä seurasi Hulot'ta ja Merleä.
— Se on kumpaakin, — vastasi Gérard vakavana.