Neiti de Verneuil kääntyi jälleen nuoren miehen puoleen, ja ollen voitonriemun huumauksessa hän loi häneen puoleksi vahingoniloa, puoleksi rakkautta uhkuvan katseen. Molempien otsat kirkastuivat. Ilo nosti punan heidän poskilleen, ja tuhannet ristiriitaiset ajatukset heräsivät heidän sieluissaan. Yhdellä ainoalla katseella rouva du Gua näytti havainneen, että neiti de Verneuilin menettely paljon enemmän johtui rakkaudesta kuin jalomielisyydestä, ja varmasti hän oli oikeassa. Tuo kaunis nuori nainen punastui ensin ja loi luomensa kainosti maahan, arvaten kaiken, mitä tuon toisen naisen katse merkitsi. Mutta sitten hän tämän uhkaavan syytöksen edessä ylpeänä nosti päänsä pystyyn ja uhmaili kaikkien katseita.
Päällikkö kävi jäykäksi kuin kivi ja ojensi takaisin tämän ministerin allekirjoittaman kirjeen, joka velvoitti kaikkia viranomaisia tottelemaan tämän salaperäisen naishenkilön käskyjä, mutta senjälkeen hän veti tupesta miekkansa, katkaisi sen polvellaan ja viskasi molemmat palaset maahan.
— Neiti, te tiedätte arvatenkin tarkalleen, miten teidän on määrä menetellä; mutta tasavaltalaisella on vakaumuksensa ja ylpeytensä. Minä en tahdo palvella kaunisten naisten komennon alaisena. Ensimäinen konsuli saa jo tänä iltana vastaanottaa erohakemukseni, ja toiset kuin minä tulevat teitä tottelemaan. Silloin, kun en enää ymmärrä, pysähdyn; varsinkin kun minun on pakko ymmärtää.
Seurasi hetken äänettömyys. Mutta sen katkaisi heti nuori parisitar, joka lähestyi päällikköä, ojensi hänelle kätensä ja sanoi:
— Eversti, vaikka partanne onkin pitkä, voitte sentään suudella minua, sillä te olette aika mies.
— Siitä olen ylpeä, neitiseni, — vastasi päällikkö, jotenkin kömpelösti suudellen tämän eriskummaisen nuoren naisen kättä. — Mitä sinuun tulee, nuori mies, — hän lisäsi uhaten sormellaan, — niin pääsitpä tällä kertaa pälkähästä ehein nahoin.
— Päällikkö hyvä, — sanoi outo nuori mies nauraen, — on aika lopettaa pila, ja jos tahdot, seuraan sinua piirivirastoon.
— Tuletko sinne näkymättömän viheltäjäsi, Marche-à-Terren seurassa?
— Kuinka? Minkä Marche-à-Terren seurassa? — kysyi merisoturi, teeskennellen todellista hämmästystä.
— Juurihan kuului vihellys.