Mutta hänen hymynsä ja aarteittensa luetteleminen olivat voimattomat
Marche-à-Terren läpitunkemattoman katseen edessä.
— Papit ovat kehoittaneet meitä ryhtymään sotaan, — hän vastasi. —
Jokainen maahan kaadettu sininen takaa synninpäästön.
— Mutta siniset surmaavat ehkä sinut! Vastauksen asemesta
Marche-à-Terre antoi kätensä vaipua alas, ikäänkuin olisi pahoitellut
Jumalalle ja kuninkaalle tuottamansa uhrin vähäpätöisyyttä.
— Ja miten minun käy? — kysyi nuori nainen surullisena.
Marche-à-Terre katsoi Francineen tyrmistyneenä; hänen silmänsä näyttivät suurenevan ja niistä vierähti esiin kaksi kyyneltä, jotka valuivat hänen karkeilta poskiltaan vuohennahkaiselle takilleen, ja kumea voihkina nousi hänen rinnastaan.
— Pyhä Anna!… Pierre, onko tämä kaikki, minkä sanot minulle seitsemän vuotta kestäneen eron jälkeen?… Oletpa sinä suuresti muuttunut!
— Rakastan sinua yhä vielä, — sanoi chouani äkkiä.
— Sitä en usko, — kuiskasi Francine, — kuningas käy minun edelläni.
— Jos katsot minuun noin, — sanoi Marche-à-Terre, — lähden tieheni.
— No hyvä, — sanoi tyttö surullisena, — hyvästi sitten.