— Pierre, — hän virkkoi, — tuo nainen puhui sinulle siitä nuoresta neidistä, jota palvelen, eikö niin?
Marche-à-Terre pysyi ääneti, ja hänen kasvonsa taistelivat kuin aamunkoitto pimeän ja valon välillä. Hän katsoi vuoroin Francinea, vuoroin pudottamaansa suurta piiskaa ja kultaketjuja, jotka näyttivät lumoavan häntä yhtä voimakkaasti kuin bretagnelais-naisen kasvot. Sitten hän, ikäänkuin tehdäkseen lopun levottomuudestaan, nosti maasta piiskansa, mutta pysyi yhä ääneti.
— Oh, ei ole vaikeata arvata, että tuo nainen käski sinun surmata emäntäni, — jatkoi Francine, joka tunsi garsin vaiteliaisuutta noudattavan uskollisuuden ja tahtoi poistaa hänen epäröimisensä.
Marche-à-Terre painoi merkitsevästi päänsä alas. Francinelle tämä oli samaa kuin vastaus.
— No niin, Pierre, jos emännälleni tapahtuu pieninkin onnettomuus, jos hänen päästään nyhdetään yksi ainoa hiuskarva, niin olemme täällä nähneet toisemme viimeisen kerran ja eromme tulee kestämään koko ijankaikkisuuden, sillä minä pääsen paratiisiin, ja sinä joudut helvettiin!
Paholaisen riivaama, josta Kirkko muinoin komein menoin karkoitti pahan hengen, ei ollut suuremman mielenkiihoituksen alaisena kuin Marche-à-Terre kuunnellessaan tuota ennustusta, joka häneen johdatti jonkunmoista varmuutta. Hänen katseensa, joita alussa oli leimannut hurjuuden sekainen hellyys, mutta joissa sitten oli kuvastunut velvollisuuden kiihko, yhtä vaativainen kuin rakkaus, synkkenivät äkkiä ja kävivät rajuiksi, kun hän huomasi sen ihailemansa viattoman naisen käskevän ilmeen, jota ennen oli kosinut. Francine tulkitsi omalla tavallaan chouanin vaikenemisen.
— Etkö siis tahdo tehdä mitään minun hyväkseni? — hän kysyi häneltä, soimaava sävy äänessä.
Nämä sanat kuultuaan chouani loi lemmittyynsä katseen, joka oli yhtä musta kuin korpin siipi.
— Oletko vielä vapaa? — hän kysyi mutisten niin hiljaa, että
Francine yksin saattoi eroittaa hänen äänensä.
— Olisinko muutoin tässä?… — vastasi tyttö täynnä paheksumista. — Mutta mitä teet sinä täällä? Olet yhä vielä chouani ja samoilet teillä kuin raivoisa villipeto, joka hakee saalista raadeltavakseen. Oi, Pierre, jos olisit järkevä, lähtisit minun kanssani. Tuo kaunis neiti, joka ennen on kasvanut minun kodissani — voinhan sen sinulle sanoa — on myöhemmin huolehtinut minusta. Minulla on tätä nykyä kaksisataa livreä varmoja korkoja. Lisäksi neiti on viidestäsadasta riksistä ostanut minulle setäni Thomas'n talon, ja minulla on kaksituhatta livreä säästöjä.