Santarmi puhui nousten samalla hevosen selkään, niin ettei onneksi voinut nähdä kenraalin kasvoja. Tottunut kun oli kaikkea arvelemaan, olisi hän ehkä voinut saada epäluuloja, jos olisi nähnyt nämä avonaiset kasvot, joissa sielun tunteet niin elävästi kuvastuivat.
"Onko murhaajan nimi tiedossa?" kysyi kenraali.
"Ei", vastasi ratsastaja. "Hän on jättänyt kultarahoja ja seteleitä täynnä olevan kirjoituspöydän, koskematta niihin."
"Kostoa siis", sanoi markiisi.
"Oh, vanhalle ukolle?… Ei, ei, sillä veitikalla oli vain liian kiire ennättääkseen tehdä sen tempun."
Ja santarmi yhtyi tovereihinsa, jotka jo ajoivat täyttä laukkaa kaukana maantiellä. Kenraali seisoi hetkisen hämmennyksen omana, kuten helposti saattaa arvata. Pian kuuli hän palvelijain palaavan kotiin innokkaasti jutellen kulkiessaan. Heidän äänensä kaikuivat tienristeyksestä Montreuil'in luota. Kun he pääsivät perille, alkoi hänen vihansa, joka tarvitsi vain jotakin tekosyytä purkautuaksensa, jyristä kuin ukkonen heidän ylitsensä. Hänen äänensä sai koko talon kaikumaan. Sitten tyyntyi hän äkkiä, kun rohkein ja viekkain heistä, hänen kamaripalvelijansa, puolusti heidän viipymistään selittäen, että heidän saapuessaan Montreuil'iin olivat jotakin murhaajaa etsivät santarmit ja poliisikonstaapelit pidätelleet heitä. Kenraali vaikeni äkkiä. Kun sitten nämä sanat olivat muistuttaneet hänelle, mitä hänen piti tehdä tässä omituisessa asiaintilassa, käski hän kuivasti kaikkein palvelijainsa heti mennä makuulle ja jätti heidät kovasti ihmettelemään, miten helposti hän oli uskonut kamaripalvelijansa valetta.
Mutta sill'aikaa kun tämä tapahtui pihalla, oli eräs näköään vähäpätöinen tapaus muuttanut toisten tässä kertomuksessa esiintyvien henkilöitten aseman. Markiisi oli tuskin poistunut ennenkun markisitar silmäili milloin ullakkohuoneen avainta, milloin Helenaa ja sanoi vihdoin matalalla äänellä, kumartuen tyttärensä puoleen:
"Helena, isäsi on jättänyt avaimen kamiinille."
Nuori tyttö nosti kummastuneena päätään ja katsoi pelästyneenä äitiinsä, jonka silmät kiiluivat kärsimättömyydestä.
"Mitä tarkoitat, äiti?" kysyi hän vapisevalla äänellä.