Minä rakastin häntä liian intohimoisesti voidakseni olla tuntematta mustasukkaisuutta. Minä, minä en voinut antaa hänelle mitään, ja raivoissani minä etsin keinoa saada kuolla hänen edestänsä. Hän kysyi minulta mitkä ajatukset verhosivat silmiäni. Minä ilmoitin ne hänelle suoramielisesti, ja hän oli siitä enemmän liikutettu kuin kaikesta edellätapahtuneesta. Hän vuodatti palsamia sydämeeni, kun hän, vietyään minut portaille, sanoi korvaani: — Rakastakaa minua, kuten tätini minua rakasti, annattehan te silloin minulle elämänne. Ja jos minä sen siis otan, teenhän minä silloin joka hetki itseni teidän velalliseksenne!
— Oli aika saada käsityöni valmiiksi, jatkoi hän astuen sisälle saliin, jossa minä suutelin hänen kättänsä ikäänkuin uudistaakseni lupaukseni. Te ette ehkä tiedä, Felix, minkätähden minä olen ryhtynyt tähän pitkälliseen työhön? Miehet löytävät elämänsä toimissa keinoja suruja vastaan, liikeasioiden kulku hälventää ne, mutta me naiset, meillä ei ole sielussa ainoatakaan tukikohtaa surujamme vastaan. Voidakseni hymyillä lapsilleni ja miehelleni, silloin kun surulliset mielteet minua painoivat, minä tunsin tarvetta järjestää kärsimystäni ruumiillisen liikkeen avulla. Minä vältin siten velttouden, joka seuraa suuria voimain kulutuksia, samoinkuin kiihtymyksen purkaukset.
Käden säännöllinen nostaminen viihdytti ajatuksiani ja vuodatti sieluuni, jossa myrsky kohisi, vuoksen ja luoteen rauhan, järjestäen siten sen mielenliikutukset. Ymmärrättekö, jokainen piste ompeluksessani tunsi minun salaisuuteni? Tehdessäni viimeistä tuolinpäällystä minä ajattelin liiaksi teitä, niin, aivan liiaksi, ystäväni. Sen mitä te asetitte kukkavihkoihinne, sanoin minä itselleni kuvioillani.
Päivällinen oli iloinen. Jacques, kuten kaikki lapset, joille omistetaan huomiota, hyppäsi kaulaani nähdessään kukat, jotka olin hänelle kunniaseppeleen puutteessa poiminut. Hänen äitinsä teeskenteli minulle suuttumusta tämän uskottomuuden johdosta; voitte ymmärtää, millä sulolla tuo rakastettava lapsi tarjosi tuon leikillä kadehditun kukkavihkon äidilleen. Illalla me pelasimme kaikki kolme erän lautapeliä, minä yksin herra ja rouva de Mortsauf'ia vastaan, ja kreivi oli ihastuttava. Lopuksi päivän laskiessa he saattoivat minut Frapesle'n tielle asti tuollaisena tyynenä iltana, jonka sopusointu korvaa tunteille syvyydessä sen, minkä ne elävyydessä menettävät. Tämä päivä oli ainoa laatuaan tuon vaimoparan elämässä, se oli loistava piste, joka vaikeina hetkinä tuli usein hyväilemään hänen muistojansa. Ratsastamisharjoitukset tulivat pian eripuraisuuden aiheeksi. Kreivitär pelkäsi syystä kyllä isän ankaraa menettelyä poikaa kohtaan. Jacques alkoi jo laihtua, hänen kauniiden sinisilmiensä ympärille tuli tummat renkaat; ollakseen aiheuttamatta surua äidilleen Jacques piti parempana kärsiä hiljaisuudessa. Minä keksin parannuskeinon tätä onnettomuutta vastaan neuvoen häntä sanomaan isälleen, että hän oli väsynyt, silloin kun kreivi alkoi kiivastua. Mutta nämä lievennykset olivat riittämättömiä. Täytyi asettaa vanha tallimestari isän sijalle, joka ei ilman riitaisuuksia antanut riistää itseltään oppilastaan. Riidat ja väittelyt alkoivat jälleen. Kreivi valitsi aiheeksi yhtämittaisiin valituksiinsa naisten vähäisen kiitollisuuden; hän soimasi kaksikymmentä kertaa päivässä vaimoaan ajoneuvoista, hevosista ja palvelijoiden puvuista. Lopuksi sattui yksi noita tapahtumia, joihin tämänkaltaiset luonteet ja tämän lajiset sairaudet mielellään ryhtyvät: kustannukset nousivat puolta suuremmiksi kuin mitä oli arvioitu Cassine'a ja Rhetorière'a varten, joiden huonot seinät ja lattiat murtuivat. Eräs työmies saapui onnettomuudeksi ilmoittamaan tämän uutisen herra de Mortsauf'ille, sen sijaan että hän olisi sanonut sen kreivittärelle. Tämä oli aiheena riitaan, joka alkoi vienosti, mutta joka kasvoi asteettain ja jossa kreivin muutamiksi päiviksi asettunut luulotauti vaati korkojansa Henriette paralta.
Tuona päivänä minä olin lähtenyt Frapesle'sta puoli yhdentoista aikana mennäkseni Clochegourde'en tekemään kukkavihkoa Madeleinen kanssa. Lapsi oli tuonut minulle terassin rintanojalle kaksi kukkamaljakkoa ja minä kiertelin lähistöllä olevissa puistoissa etsien syksyn kukkia, niin kauniita, mutta niin harvinaisia. Palatessani viimeiseltä käynniltäni minä en enää nähnyt pientä ruusuvöistä, nirhalaitaiseen peleriiniin kääriytynyttä luutnanttiani, ja minä kuulin huutoja Clochegourde'sta.
— Kenraali, sanoi minulle Madeleine kyynelehtien, ja hänellä tämä sana ilmaisi vihaa isää kohtaan, kenraali toruu äitiä, menkää häntä puolustamaan.
Minä lensin portaita pitkin ja saavuin saliin kreivin ja hänen vaimonsa minua huomaamatta tai tervehtimättä. Kuullessani hullun kirkuvia huutoja minä menin sulkemaan kaikki ovet, sitten minä palasin; minä olin nähnyt Henrietten yhtä valkeana kuin hänen vaatteensa.
— Älkää menkö koskaan naimisiin, Felix, sanoi kreivi minulle; naisella on paholainen neuvonantajanaan. Hyveellisinkin heistä keksisi pahan, ellei sitä olisi olemassa, he ovat kaikki raivoisia petoja.
Minä kuulin sitten todisteluja, joissa ei ollut alkua eikä loppua. Pöyhkeillen aikaisemmista ehkäisy-yrityksistään herra de Mortsauf toi uudelleen esille turhanpäiväiset verukkeet, joilla maalaiset kieltäytyivät omaksumasta uusia menettelytapoja. Hän väitti, että jos hän olisi ohjannut Clochegourde'a, olisi se kaksi kertaa rikkaampi kuin mitä se oli. Sommitellessaan loukkaavia ja vääriä häväistyksiään hän kiroili, ryntäsi huonekalusta toiseen, saattoi ne epäjärjestykseen ja kolhi niitä; sitten keskellä lausetta hän keskeytti itsensä puhuakseen selkäytimestään, joka häntä poltti, tai aivoistaan, jotka menivät hajalle kuten hänen rahansa. Hänen vaimonsa saattoi hänet perikatoon. Onneton, yli kolmenkymmenen tuhannen koroista, jotka hän omisti, oli hänen vaimonsa tuonut hänelle enemmän kuin kaksikymmentä. Herttuan ja herttuattaren Jacques'ille varattu omaisuus tuotti enemmän kuin viisikymmentä tuhatta frangia korkoja. Kreivitär hymyili ylevästi ja katsoi taivasta kohden.
— Niin juuri, Blanche, huusi hän, sinä olet minun pyövelini, sinä tapat minut; minä olen sinulle vaivaksi… sinä tahdot vapautua minusta, sinä olet tekopyhimys-hirviö. Hän nauraa! Tiedätkö, minkätähden hän nauraa, Felix?