— Blanche, vettä, sanoi kreivi raukealla äänellä.
— Te näette, hän ei tunne muita kuin minut, sanoi kreivitär minulle tuoden hänelle lasin.
Ja sävyllään sekä hellillä liikkeillään kreivitär koetti loukata tunteita, jotka meitä sitoivat, uhraten ne sairaalle.
— Henriette, sanoin minä hänelle, menkää lepäämään joksikin aikaa, minä rukoilen teitä.
— Älkää sanoko enää Henriette, sanoi hän keskeyttäen minut käskevän hätäisesti.
— Menkää levolle, ettette tulisi sairaaksi. Teidän lapsenne, hän itse käskisi teitä pitämään huolta itsestänne; on tapauksia, joissa itsekkyys on ylevä hyve.
— Kyllä, sanoi hän.
Hän meni pois sulkien miehensä minun suosiooni liikkeillä, jotka olisivat ilmaisseet jotakin lähestyvää mielenhäiriötä, ellei niissä olisi ollut lapsen suloutta kiihkeään katumukseen liittyneenä. Tämä kohtaus, joka oli hirvittävä tuon puhtaan sielun tavalliseen tilaan verrattuna, pelästytti minua; minä pelkäsin hänen omantuntonsa sekaantumista. Kun lääkäri jälleen tuli, kerroin minä hänelle säikähtyneen viattomuuden epäilykset, jotka raastoivat minun valkeaa Henrietteäni. Tämä luottamus, niin pidätetty kuin se olikin, hävitti herra Origet'n epäluulot, ja hän tyynnytti tuon kauniin sielun myrskyn sanomalla, että kreivin olisi ollut joka tapauksessa kärsittävä tuo sairaus, ja että hänen seisomisensa pähkinäpuun alla oli ollut pikemmin hyödyllistä kuin vahingollista saattaessaan sairauden puhkeamaan.
Viidenkymmenenkahden päivän ajan kreivi oli elämän ja kuoleman välillä; me valvoimme, Henriette ja minä, vuorotellen kumpikin kaksikymmentäkuusi yötä. Varmasti herra de Mortsauf sai parantumisestaan kiittää meidän hoitoamme, äärimmäistä tarkkuutta, jolla me seurasimme herra Origet'n määräyksiä. Filosofilääkärien kaltaisena, joita terävät huomiot oikeuttavat epäilemään kauniita tekoja silloin, kun ne eivät ole muuta kuin velvollisuuden salaista täyttämistä, tuo mies, ollen näkemässä sitä sankaruuden taistelua, mikä oli kreivittären ja minun välillämme, ei voinut pidättäytyä tähyämästä meitä läpitunkevin katsein, niin suuresti hän pelkäsi pettyvänsä ihailussaan.
Tällaisessa sairaudessa, sanoi hän minulle kolmannella käynnillään, voi kuoleman aiheuttaa mielentilan huonontuminen, milloin sielunelämä on yhtä suuresti turmeltunut kuin kreivillä. Lääkäri, hoitaja, ihmiset, jotka ympäröivät sairasta, pitävät käsissään hänen elämäänsä; sillä yksi ainoa sana, yksi liike, joka ilmaisee suurta tuskaa, vaikuttaa kuten myrkky.