— Hyvä Jumala! rouva pyörtyy, huusi Nanon. — Grandet, sinun vihasi tappaa minut, sanoi vaimo parka.
— Ta, ta, ta, ta! teidän suvussanne eivät naiset kuole niin helposti! — Eugénie, mitä olet tehnyt rahoillasi? huusi hän rynnäten tyttöä kohti.
— Isä, sanoi tytär, polvillaan rouva Grandet'n edessä, äiti kärsii… katsokaa… Älkää tappako häntä.
Grandet kauhistui nähdessään vaimonsa muutoin niin keltaiset kasvot kuoleman valkeina.
— Nanon, tulkaa auttamaan minua vuoteeseen, sanoi äiti heikolla äänellä. Minä kuolen…
Nanon ojensi kohta käsivartensa emännälleen, samoin teki Eugénie, ja vaivoin saivat he hänet huoneeseensa, sillä hän meni tainnuksiin joka askeleella. Grandet jäi yksin. Kuitenkin, jonkun hetken kuluttua, nousi hän seitsemän, kahdeksan porrasta ja huusi:
— Eugénie, kun äitisi on vuoteessa, tulet sinä alas.
— Kyllä, isä.
Viipymättä meni hän alas rauhoitettuaan äitiänsä.
— Tyttäreni, sanoi Grandet, sanokaa minulle missä on teidän rahanne.