Rouva des Grassins oli yksi noita pieniä, eloisia, pyöreähköjä, tervevärisiä naisia, joiden on onnistunut maakunnan luostarimaisten tapojen ja hyveellisen elämän avulla säilyttää nuorekas ulkonäkönsä vielä nelikymmenvuotiainakin. He muistuttavat syksyn viimeisiä ruusuja, joiden näkeminen ilahduttaa silmäämme, mutta joiden terälehdissä on eräänlainen kankea kylmyys ja joiden tuoksu on heikontunut. Hän pukeutui verraten hyvin, noudatti Parisin muoteja, antoi sävyn Saumurin seuraelämälle ja piti iltakutsuja. Hänen miehensä, muinoinen osastonpäällikkö keisarin kaartissa, oli Austerlitzissa pahasti haavoittunut ja saanut sen johdosta eronsa. Huolimatta kunnioituksestaan Grandet'ta kohtaan, puhutteli des Grassins tätä vanhalla sotilaallisella suorasukaisuudella.
— Hyvää päivää, Grandet, sanoi hän viiniporvarille, ojentaen hänelle kätensä ja näytellen eräänlaista ylemmyyttä, jolla hän aina musersi Cruchot'n väen.
— Neiti, sanoi hän Eugénielle, tervehdittyään häntä, te olette aina kaunis ja viisas, niin etten totta tosiaan tiedä, mitä voisin teille lisäksi toivottaa.
Sitten ojensi hän Eugénielle pienen laatikon, jonka hänen palvelijansa oli kantanut heidän muassaan ja joka sisälsi Kap-kanervia, hiljan Eurooppaan tuotuja ja hyvin harvinaisia.
Rouva des Grassins suuteli sydämellisesti Eugénieta, tarttui hänen käsiinsä ja sanoi:
— Adolf on ottanut toimekseen ojentaa teille minun pienen lahjani.
Eugénieta lähestyi isokasvuinen, vaalea, solakka ja kalpea nuorimies. Hänen käytöksensä ei ollut aivan tottunutta ja hän oli näköjään hiukan pelokas, mutta Parisissa, missä hän oli suorittanut lainopillisen tutkintonsa, oli hän kuluttanut kahdeksan tai kymmenen tuhatta frangia yli sen määrän, minkä hänen vanhempansa olivat hänelle varanneet. Hän lähestyi nyt Eugénieta, suuteli häntä kummallekin poskelle ja antoi hänelle pienen työlaukun, jossa oli kullatusta hopeasta valmistetut työkalut naiskäsitöitä varten. Kilpeen oli somasti kaiverrettu kirjaimet E.G. Kun Eugénie aukaisi laukun, valtasi hänet niin odottamaton ja täydellinen ilo, että hän punastui ja alkoi vavista, kuten nuorten tyttöjen on tapa. Hän suuntasi katseensa isäänsä, ikäänkuin kysyäkseen, saisiko ottaa lahjaa vastaan, ja herra Grandet sanoi: "ota, tyttöseni!" äänenpainolla, jota tuskin näyttelijä voisi matkia. Kaikki kolme Cruchot'ta tunsivat asemansa menetetyksi nähdessään sen riemullisen ja merkitsevän silmäyksen, jonka rikas perijätär loi Adolf des Grassins'iin. Tytöstä tuntui nähtävästi lahjan arvo suunnattomalta.
Herra des Grassins tarjosi Grandet'lle nuuskaa, otti itsekin, puisti nuuskan hiutaleet kunnialegionan nauhalta, joka riippui hänen sinisen nuttunsa napinlävessä, ja katsahti Cruchot'ihin, ikäänkuin olisi hän tahtonut sanoa:
— Väistäkääpäs, jos voitte, tämä isku!
Rouva des Grassins suuntasi silmänsä sinisiin maljakoihin, joissa Cruchot'iden kukkaset olivat ja katseli niitä pilkallisesti. Kun asema oli käynyt näin vaaralliseksi, jätti abbé Cruchot muun seuran kamiinin ääreen, lähti salin perälle, vieden Grandet'n mukanaan ikkunakomeroon, kauvas Grassins'eista.