— Oikeaa kultaa! Kultaa! Paljon kultaa! tämä painaa kaksi puntaa. — Aah! Charles on antanut sinulle sen rahoistasi vai mitä? Minkätähden et ole sanonut minulle? Olet tehnyt hyvät kaupat, tyttöseni! Sinä olet tyttäreni, minä tunnen sinut omakseni.
Eugénie vapisi kaikissa jäsenissään.
— Olethan saanut tämän Charles'ilta? jatkoi isä.
— Kyllä, isä, mutta se ei ole minun. Se on pyhä pantti.
— Ta-ta-ta-ta! hän on ottanut sinun omaisuutesi, ja sinun täytyy saada se takaisin.
— Isäni!…
Grandet avasi veitsensä irroittaakseen rasiasta kultapalasen, ja sitä varten täytyi hänen asettaa rasia tuolille. Eugénie yritti temmata sen pois, mutta tynnyrintekijä, joka samalla kertaa oli pitänyt silmällä tytärtään ja rasiaa, työnsi tytärtään niin tuimasti, että tämä kaatui äitinsä vuoteeseen.
— Grandet! Grandet! huusi äiti, nousten istualle vuoteessaan.
— Isä, huusi Eugénie, heittäytyen polvilleen, ryömien isän luo ja nostaen kätensä häntä vastaan; isäni, kaikkien pyhien ja Neitsyt Marian nimessä, Kristuksen nimessä, joka on kuollut ristillä! Teidän menestyksenne nimessä, isäni, oman elämäni nimessä pyydän teitä, älkää koskeko siihen. Tämä rasia ei ole teidän eikä minun; se on erään onnettoman sukulaisen, joka on uskonut sen minulle ja minun tulee jättää se hänelle koskemattomana.
— Minkätähden katselet sinä sitä, jos se on pantti?