Isä Grandet katseli vuoroin asiakirjaa vuoroin tytärtään, ollen siihen määrin kiihdyksissä, että hänen alinomaa täytyi pyyhkiä otsaltaan hikipisaroita.
— Ty-tyttöseni, sanoi hän, sen sijaan että allekirjoitat tuon asiakirjan, jonka kirjoihin paneminen maksaisi suuria summia, tahtoisin että luopuisit ihan yksinkertaisesti rakkaan äiti vainajasi jälkeenjättämästä perintöosuudesta, ja luottaisit vastaisuudessa täydellisesti minuun; se olisi minulle hyvin mieluista. Maksan sinulle joka kuukausi sata frangia käsirahaa. Näetkö, sillä summalla saat luetuksi niin monta messua kuin tahdot, niille, joita ajattelet… Hm! sata frangia kuussa… kullassa.
— Teen kaiken, mitä te tahdotte, isäni.
— Neiti, sanoi notario, minun velvollisuuteni on huomauttaa teille, että annatte riistää itseltänne suuren omaisuuden…
— Jumalani, mitä se minua liikuttaa, sanoi Eugénie.
— Vaikene, Cruchot. — Mikä on sanottu, se on sanottu, huudahti Grandet, puristaen tyttärensä käsiä omissaan. Eugénie, ethän ota takaisin sanojasi, sinä olet kunnon tyttö, eikö totta?
— Oi! isäni…
Vanhus syleili tytärtään kuumeisesti ja puristi häntä rintaansa vasten, niin että oli vähällä tukehuttaa hänet.
— Niin, lapseni, sinä annat elämän isällesi. Sinä annat hänelle takaisin mitä hän on sinulle antanut: me olemme kuitit. Katso näin täytyy menetellä kauppa-asioissa. Minä siunaan sinua! Sinä olet kunniallinen tyttö ja rakastat isääsi. Nyt voit tehdä mitä haluat.
— Huomiseen siis, Cruchot, jatkoi hän, luoden katseen säikähtyneeseen notarioon. Pitäkää huolta siitä, että luopumus-asiakirja tulee oikein kirjoitetuksi tuomarin kansliassa.