Seuraavana päivänä kahdentoista aikaan allekirjoitettiin asiakirja, jonka kautta Eugénie luopui perintöosuudestaan.
Huolimatta lupauksestaan ei vanha tynnyrintekijä vielä ennen ensimäisen vuoden loppua ollut antanut sou'takaan niistä sadasta frangista, jotka hän niin juhlallisesti oli luvannut tyttärelleen. Kun Eugénie leikkiä laskien otti puheeksi hänen lupauksensa, ei hän voinut olla punastumatta. Nopeasti meni hän huoneeseensa ja toi palatessaan noin kolmannen osan niistä kalleuksista, jotka hän oli ottanut veljenpojaltaan.
— Kas tässä, pienokaiseni, sanoi hän ivallisella äänellä, tahdotko nämä korvaukseksi kahdestatoista sadasta frangistasi?
— Oi isäni, annatteko ne todellakin minulle?
— Annan niitä sinulle yhtä paljon ensi vuonna, sanoi hän heittäen ne hänen esiliinaansa. Siten saat vähitellen kaikki hänen korukalunsa, lisäsi hän, hieroen käsiään, onnellisena siitä että saattoi keinotella tyttärensä rakkauden kustannuksella.
Kuitenkin tunsi vanhus, vaikkakin oli vielä hyvissä voimissa, välttämättömäksi tehdä tyttärensä osalliseksi taloutensa salaisuuksista. Seuraavan kahden vuoden aikana antoi hän tyttärensä hänen läsnäollessaan järjestää pienempiä talon toimia, ottaa vastaan taloon tulevat rahat ja opetti häntä vähitellen tuntemaan viinimäkiensä ja arentitalojensa nimet ja arvon. Kolmantena vuonna oli hän siihen määrin totuttanut tytärtään kaikkiin saiturin salaisuuksiin, että hän huoletta uskalsi jättää hänelle varastoaittojensa avaimet, ja antaa hänelle talon emännän aseman.
Viisi vuotta kului tällä tapaa ilman että mitään huomattavaa oli tapahtunut Eugénien ja hänen isänsä yksitoikkoisessa elämässä. Kaikki talon toimet tehtiin vanhan seinäkellon täsmällisyydellä. Neiti Grandet'n syvä surumielisyys ei ollut salaisuus kenellekään; mutta vaikkakin jokainen aavisti syyn siihen, ei hän koskaan ollut lausunut sanaakaan, joka olisi tehnyt uskottaviksi ne arvelut, joita koko Saumurin väestö muodosti rikkaan perijättären sydämen tilasta. Hänen ainoana seuranaan olivat kolme Cruchot'ta ja muutamat heidän ystävistänsä, jotka he huomaamatta olivat tuoneet taloon. He osasivat pelata whist'ia ja joka ilta saapuivat he siinä tarkoituksessa taloon.
Vuonna 1825 tunsi isä vanhuuden heikkouden lähestyvän ja oli sentähden pakoitettu tekemään tyttärensä osalliseksi koko omaisuutensa salaisuudesta. Hän neuvoi tytärtään vaikeimmissa tapauksissa turvautumaan notario Cruchot'hon, johon hänellä oli täysi luottamus. Saman vuoden lopulla sai vanhus, joka nyt oli 82:n vuoden vanha, halvauskohtauksen, ja hänen tilansa huononi nopeasti. Herra Bergerin tuomitsi Grandet'n tilan toivottomaksi.
Eugénie ajatteli, että hän pian olisi ihan yksin maailmassa ja liittyi sentähden lujemmin isäänsä, vahvistaen siten jossain määrin sitä ainoaa sidettä, joka enää yhdisti hänet ihmisiin. Hänelle samoinkuin kaikille rakastaville naisille muodosti rakkaus koko maailman. Koska Charles ei ollut läsnä, käänsi hän kaiken uhrautuvan huolenpitonsa isäänsä, jonka voimat vähitellen vähenivät, sillävälin kuin hänen itaruutensa samassa mitassa kasvoi. Tämän miehen kuolema oli sopusoinnussa hänen elämänsä kanssa.
Varhain aamulla antoi hän viedä itsensä rullatuolilla huoneensa uunin ja työhuoneensa oven väliin. Täällä istui hän liikkumattomana, vilkuillen levottomana milloin niitä, jotka tulivat häntä tervehtimään, milloin kaksinkertaista rautaovea. Pienimmästäkin risahduksesta oli hänelle tehtävä tiliä; ja notarion suureksi kummastukseksi kuuli hän koiran haukotuksenkin pihalla.