Hän heräsi näennäisestä tylsyyden tilastaan, kun koitti se hetki ja päivä, jona arenti maksettiin ja sovittiin viininkorjaajien kanssa. Silloin liikutti hän rullatuoliaan siksi kunnes hän pääsi huoneensa ovelle saakka. Tytär avasi oven ja vanhus valvoi miten tämä kasasi rahasäkit toinen toisensa päälle ja sulki senjälkeen oven. Sitten palasi hän hiljaa paikalleen heti kun tytär oli jättänyt hänelle avaimet, jotka hän aina piti liivinsä taskussa, ja joita hän alituisesti tunnusteli. Hänen vanha ystävänsä notario osoitti kaksinverroin huomaavaisuuttaan Grandet'ta kohtaan, koska oletti varmaksi, että rikas perijätär menisi naimisiin hänen veljenpoikansa, presidentin kanssa, ellei Charles Grandet palaisi. Joka päivä tuli hän kysymään olisiko Grandet'lla määräyksiä annettavana, meni hänen pyynnöstään Froidfondiin, arentitiloille, niityille ja viinimaille, möi viinisadot ja vaihtoi kaikki tulot kultaan ja hopeaan, jolla täytettiin jo pulleat säkit työhuoneessa. Vihdoin alkoivat kuolinkamppailun päivät. Vanhuksen vankka ruumis taisteli viimeiseen hengenvetoon saakka. Hän tahtoi jäädä istumaan uunin nurkkaan huoneensa oven eteen. Kaikki peitteet, jotka pantiin hänen päälleen, kääri hän kokoon ja antoi Nanonille sanoen:
— Pane pois nämä, pane, ettei niitä varasteta minulta.
Niin pian kun hän saattoi avata silmänsä, jotka jo olivat aivan elottomat, käänsi hän ne työhuoneensa ovea kohti, jossa olivat hänen kalleutensa, ja sanoi tyttärelleen:
— Onko kaikki tallessa? Onko kaikki tallessa?
Ja nämä sanat lausui hän sellaisella äänenpainolla kuin olisi äkillinen pelästys vallannut hänet.
— On, isäni.
— Pidä huolta rahoista! Anna minulle niitä tänne!
Eugénie levitti kourallisen kultarahoja hänen eteensä pöydälle, ja ukko Grandet katseli niitä tuntikausia, tuijottaen niihin kuin lapsi, joka ei vielä oikein osaa nähdä. Ja hän hymyili raukeasti kuin lapsi.
— Tämä lämmittää minua! sanoi hän vähäväliä ja hänen kasvonsa loistivat onnesta.
Kun pappi tuli hänen luokseen, antaakseen hänelle viimeisen voitelun, saivat hänen näennäisesti elottomat silmänsä eloa, kun hän näki ristin, hopeiset kynttiläjalat ja vihkiastian. Hän tuijotti niitä yhtämittaa, liikuttaen sieraimiaan viimeisiä kertoja. Kun pappi lähenteli ristiä hänen huulilleen, teki hän tuskallisen liikkeen tarttuakseen siihen ja tämä ponnistus maksoi hänelle elämän. Hän huusi Eugénieta, jota hän ei nähnyt, vaikka tämä oli polvillaan hänen edessään ja kostutti kyynelillään isän kylmenevää kättä.