… ei tämä avioliitto kuitenkaan, jatkoi hän lukemistaan, ole varma, sillä markiisi d'Aubrion on varova antamasta tytärtään vararikkolaisen pojalle. Kerroin hänelle siitä vaivasta, jota me, hänen setänsä ja minä, olimme nähneet hänen isänsä asiain kuntoon saattamisessa, ja siitä taitavasta sotajuonesta, jolla olimme pitäneet velkojia kurissa aina tähän päivään saakka. Tuolla heittiöllä oli kuitenkin otsaa vastata minulle, joka viiden vuoden aikana olen päivää ja yötä ahkeroinut hänen kunniansa hyväksi, etteivät hänen isänsä asiat liikuttaneet häntä! Asianajajalla olisi oikeus periä vaivoistaan kolmen, neljänkymmenen tuhannen frangin palkkio, mikä vastaisi yhtä prosenttia koko velkasummasta. Mutta malttia, hän on lain mukaan vielä maksava velkojilleen miljoona kaksisataa tuhatta frangia ja aionpa julistaa kuolinpesän vararikkoon. Otin tämän asian niskoilleni, luottaen tuon vanhan kyykäärmeen Grandet'n lupauksiin, ja velkojia olen lohduttanut suvun kunnialla. Jos herra kreivi d'Aubrion ei välitä perheensä kunniasta, välitän minä yhä edelleen omastani. Olen antava velallisille täyden selon asemastani. Kuitenkin tunnen liian suurta kunnioitusta neiti Eugénieta kohtaan, jonka liittymisestä meidän sukuumme me onnellisempina aikoina uneksimme, jotta toimisin, ennen kuin olet hänelle puhunut tästä asiasta…
Tähän kohtaan tultuaan ojensi Eugénie kylmästi kirjeen takaisin lukematta sitä loppuun.
— Kiitän teitä, sanoi hän rouva des Grassins'ille, saammehan nähdä…
— Nyt puhutte aivan kuin autuas isä-vainajanne, sanoi rouva des
Grassins.
— Rouva, puuttui Nanon puheeseen, te olette maksava meille kahdeksan tuhatta frangia kullassa.
— Se on totta; tahdotteko lähteä minun kanssani, rouva Cornoiller.
— Herra kirkkoherra, sanoi Eugénie ylevällä kylmäverisyydellä, jonka hänelle antoi se asia, mistä hän aikoi puhua, olisiko synti pysyä neitsyenä avioliitossa?
— Se on omantunnon asia, jota en voi ratkaista. Mutta jos tahdotte tietää, mitä kuuluisa Sanchez sanoo siitä "Summa de matrimoniossaan", niin voin siitä teille huomenna kertoa.
Pappi lähti. Neiti Grandet meni isänsä työhuoneeseen ja viipyi siellä yksin koko päivän, tulematta edes, Nanonin pyynnöistä huolimatta, päivälliselle. Vasta illalla tuli hän arkitupaan, kun tavanmukaiset vieraat alkoivat saapua. Milloinkaan ei Grandet'n sali ollut niin täynnä kuin tänä iltana. Uutinen Charles'in paluusta ja uskottomuudesta oli jo tunnettu koko kaupungissa. Mutta kuinka tarkkaavaisia vieraat koettivatkaan olla, ei heidän uteliaisuutensa tullut tyydytetyksi. Eugénie, joka oli tiennyt valmistautua vieraidensa uteliaisuuteen, oli täysin tyyni eikä paljastanut mitään niistä voimakkaista tunteista, jotka hänessä liikkuivat. Hän osasi ottaa nauravan ilmeen kasvoilleen vastatessaan kaikille niille, jotka surumielisin katsein ja sanoin tahtoivat todistaa hänelle osanottoaan. Hän ymmärsi täydellisesti kätkeä onnettomuutensa kohteliaisuuden verhon alle. Yhdeksän aikaan jätettiin pelipöydät ja alettiin jutella vapaasti mitä mieleen juolahti: kun kaikki vieraat vihdoin nousivat lähteäkseen talosta, sattui ikimuistoinen tapaus, josta kauan aikaa puhuttiin Saumurissa ja sen ympäristöissä jokaisella neljällä ilmansuunnalla.
— Jääkää, herra presidentti, sanoi Eugénie herra de Bonfons'ille, nähdessään tämän tarttuvan keppiinsä.