Presidentti ei voinut olla hymyilemättä nähdessään kunnianhimonsa sokaiseman miehen kasvojenilmeen, kun tämä sai kuitit isänsä veloista.
— Voimme lähettää toinen toisellemme kihlauskorttimme, sanoi presidentti de Bonfons.
— Vai niin, te naitte Eugénien. Sepä hauskaa, hän on kelpo tyttö. Mutta, lisäsi hän, ja valoisa ajatus näytti iskeneen hänen päähänsä, hän on siis rikas?
— Neljä päivää sitten oli hänellä yhdeksäntoista miljoonaa, tänään vajaat seitsemäntoista.
Charles silmäili tylsämielisesti presidenttiä.
— Seitsemäntoista milj…
— Seitsemäntoista miljoonaa, niin, herraseni. Naimisiin mentyämme on meillä, Eugéniella ja minulla, seitsemänsadan viidenkymmenen tuhannen korot vuodessa.
— Rakas lankoni, sanoi Charles, saaden takaisin osan entisestä varmuudestaan, me voimme tulevaisuudessa olla toisillemme hyödyksi.
— Vielä olen saanut asiakseni jättää teidän omiin käsiinne tämän pienen lippaan, jatkoi presidentti, asettaen kantamuksensa pöydälle.
— Rakas ystävä, huudahti markiisitar d'Aubrion, joka samassa astui sisään, huomaamatta presidentin läsnäoloa, älkää välittäkö siitä mitä herra d'Aubrion lieneekin teille sanonut. Sen on herttuatar de Chaulieu ajanut hänen päähänsä. Sanon teille vielä kerran, mikään ei ole avioliittonne esteenä…