— Äiti, sanoi hän sitten, orpanani ei varmaankaan kärsi talikynttilän hajua. Jos ostaisimme vahakynttilän?…
Ja hän lähti kepeänä kuin lintu etsimään kukkaroaan, josta otti kuukausrahansa, sata sou'ta.
— Tuoss' on, Nanon, käy nopeaan.
— Mutta mitä sanoo isäsi?
Tämän peloittavan kysymyksen teki rouva Grandet, kun hän näki tyttärensä tulevan kantaen kädessään vanhasta Sevres'in porsliinista valmistettua sokerirasiaa, jonka Grandet oli tuonut Froidfondin linnasta.
— Ja mistä otat sokerin? Oletko hullu?
— Äiti, Nanon voi ostaa sokeria samalla kertaa kuin vahakynttilänkin.
— Entäs isäsi?
— Mutta onko kohtuullista, ettei hän sallisi tarjottavan lasia sokerivettä veljenpojalleen. Muuten, ei hän huomaa koko asiaa.
— Isäsi huomaa kaikki, sanoi rouva Grandet, nostaen päätään.