Nanon vitkasteli, sillä hän tunsi herransa.
— Mutta menehän nyt, Nanon, kun tänään on minun syntymäpäiväni, sanoi Eugénie, isäänsä matkien.
Nanon päästi leveän naurun, kuullessaan ensi kertaa elämässään nuoren emäntänsä laskevan leikkiä, ja totteli.
Sillä aikaa kun Eugénie ja hänen äitinsä koettivat parhaansa mukaan somistaa huonetta, jonka Grandet oli määrännyt veljenpojalleen, sai tämä nauttia erinomaista huomaavaisuutta rouva des Grassins'in puolelta.
— Olettepa varsin päättäväinen, herraseni, sanoi rouva, kun voitte näin jättää talvisen Parisin huvitukset, tullaksenne tänne Saumuriin. Mutta, jollemme teitä pahoin säikytä, niin takaanpa, että voitte täälläkin viettää hupaisia hetkiä.
Samalla heitti rouva Charles'iin oikean maaseutulaissilmäyksen — sellaisen, mikä on yhtä ominainen maaseudun naisille kuin papeille, joille jokainen nautinto on synti ja rikos.
Charles tunsi niin suurta ikävää siinä istuessaan, kaukana siitä avarasta linnasta ja loistosta, jonka hän oli kuvitellut kuuluvan setänsä ympäristöön, että rouva des Grassins tarkemmin katsoen sentään oli hänestä kuin puolittain himmentynyt kuva jostakin hänen parisilaisittaristaan. Charles vastasikin sentähden kohteliaasti hänelle osotettuun vieraskutsuun ja antautui keskusteluun, jonka kestäessä rouva des Grassins asteettain hiljensi ääntään saadakseen sen sopusointuun tiedonantojensa tutunomaisuuden kanssa. Hänellä ja Charles'illa oli varma tarve uskoutua toisilleen. Kun siis ensimäiset sievistelevät lauseparret olivat vaihdetut, saattoi viekas pikkukaupungin rouva kuiskata Charles'ille tarvitsematta peljätä, että muut, jotka puhuivat, niinkuin koko Saumur tähän aikaan, viinin kaupasta, häntä kuulisivat.
— Jos sallisitte meille kunnian nähdä teidät luonamme, tekisitte sillä varmaan yhtä suuren ilon miehelleni kuin minulle. Meidän perheemme on ainoa Saumurissa, jossa voitte tavata sekä korkeamman porvariston että aatelin. Niinhyvin edellinen kuin jälkimäinen kunnioittaa yhtä suuressa määrässä miestäni — sen voin ylpeydellä teille vakuuttaa. Niinpä teemmekin parhaamme tarjotaksemme heille edes jotain hupia täällä syrjäkylässä. Hyvä jumala, kuinka tulette ikävystymään, jos jäätte herra Grandet'n luo. Setänne on kauppasielu eikä ajattele muuta kuin viinisatojaan, tätinne on ikävä pikku pyhimys, jonka päähän ei mahdu yhtaikaa kahta ajatusta, ja orpananne on pieni tyttölepakko, vailla kasvatusta ja seuratapoja, eikä kelpaa muuhun kuin parsimaan pyyhinliinoja.
— Tuo rouva ei ole hullumpia, ajatteli Charles Grandet, vastaten kohteliaisuuksilla naapurinsa kiemailuihin.
— Näyttääpä siltä kuin tahtoisit anastaa itsellesi herra vieraamme, sanoi nauraen paksu suuri pankkiiri.