Kuultuaan tämän huomautuksen vaihtoivat notario ja presidentti pari ilkeämielistä sanaa; mutta pappi katsoi viekkaasti rouva des Grassins'ia kohti ja sanoi otettuaan ajatuksensa vahvikkeeksi annoksen nuuskaa ja tarjottuaan sitä senjälkeen muillekin:
— Kukapa voisi paremmin kuin arvon rouva lausua vieraalle Saumurin tervehdykset?
— Kuinka niin! mitä tarkoitatte? kysyi herra des Grassins.
— Tarkoitan teidän, rouvan, Saumurin kaupungin ja vieraan parasta, herraseni, vastasi viekas vanhus siirtyen lähemmäs Charles'ia.
Kirkkoherra Cruchot ei näköjään ollut koko aikana huomaavinaan Charles'in ja rouva des Grassins'in keskustelua, mutta arvasi kuitenkin hyvin sen sisällön.
— En tiedä, herrani, vieläkö minua muistatte, sanoi, vihdoin Adolf, pakoittautuen mahdollisimman välinpitämättömän näköiseksi. Minulla on kerran ollut ilo olla teidän vastatanssijananne paroni de Nucingenin kutsuissa, ja…
— Muistan vallan hyvin, vastasi Charles, hämmästyneenä siitä, että oli jo joutunut yleisen huomion keskipisteeksi.
— Herra on teidän poikanne? kysyi hän rouva des Grassins'ilta.
Kirkkoherra loi ilkeän silmäyksen äitiin.
— Kyllä, herra, vastasi jälkimäinen.