Nyt nousi koko seura ja kaikki tekivät lähtöä, kukin omaan totuttuun tapaansa. Vanha notario etsi oven nurkasta lyhtynsä ja tarjoutui saattamaan Grassins'it kotia. Rouva des Grassins ei ollut varustautunut siltä varalta, että illanvietto loppuisi ennen aikaansa ja hänen palvelijansa ei sentähden ollut vielä saapunut.
— Suonette minulle kunnian tarjota teille käsivarteni? sanoi abbé
Cruchot rouva des Grassins'ille.
— Kiitos. Minulla on poikani, vastasi tämä kuivasti.
— Naisten ei tarvitse peljätä minun seurassani, sanoi kirkkoherra.
— Anna toki käsivartesi herra Cruchot'lle, sanoi rouvalle hänen miehensä.
Pappi kulki kaunis rouva käsipuolessaan verraten nopeasti, niin että he pian olivat muutaman askeleen mitan päässä muusta seurasta.
— Hän on sangen hauska, tuo nuori mies, sanoi pappi, puristaen rouvan käsivartta. Nyt, hyvästi rypäleet, korjuu on tehty! Te voitte sanoa jäähyväiset neiti Grandet'lle, parisilainen hänet vie. Jollei tuo orpana ole pikiintynyt johonkin parisittareen, on Adolf-poikanne hänessä tapaava sangen vaarallisen kilpailijan.
— Olkaa huoleti, herra abbé! Tuo nuori mies on pian näkevä, että
Eugénie on vailla henkevyyttä ja suloa. Oletteko häntä tarkastanut?
Hän oli tänä iltana keltainen kuin vaha.
— Olette kenties jo huomauttanut orpanaakin siitä?
— Mikäpä olisi minua estänyt sitä tekemästä.