— Seis, Nanon! Osaatteko vaieta? Nyt saatte mennä, tahdon nukkua. Huomenna järjestän asiani. Ja koska yönuttuni teitä niin miellyttää, voitte sen avulla pelastaa sielunne. Olen liian hyvä kristitty voidakseni teiltä sitä kieltää, kun täältä lähden. Voitte sitten tehdä sillä mitä haluatte.
Nanon jäi seisomaan kuin naulittuna paikoilleen katsellen Charles'ia. voimatta uskoa sanaakaan tämän puheesta.
— Minulle tuo kaunis nuttu! puheli hän poistuessaan. Luulenpa, että herra jo uneksii. Hyvää yötä.
— Hyvää yötä, Nanon.
— Mitä varten olenkin tänne tullut, ajatteli Charles, ennenkuin nukahti. Isäni ei ole mikään pölkkypää, matkallani täytyy olla jokin tarkoitus. Hui! Huomiseksi vakavat asiat, sanoi muistaakseni joku kreikkalainen veitikka.
— Pyhä Neitsyt! kuinka kaunis onkaan serkkuni, ajatteli Eugénie keskeyttäen rukouksensa, jota ei sinä iltana lainkaan saanut päätetyksi.
Rouva Grandet ei ajatellut mitään laskeutuessaan levolle. Välioven läpi, joka oli laudoituksen keskikohdalla, kuuli hän, miten saituri käveli huoneessaan edes takaisin. Kaikkien pelokkaiden aviovaimojen tavoin oli hänkin tutkinut miehensä luonnetta. Samoinkuin lokki aavistaa myrskyn tulon, oli hänkin aavistanut tuskin näkyvistä merkeistä, mikä myrsky Grandet'ssa oli nousemassa. Mutta hän, käyttääksemme hänen omaa lauseparttaan, "tekeytyi kuolleeksi".
Grandet katseli kaksinkertaista rautaovea, jonka oli antanut tehdä työhuoneeseensa ja murisi:
— Mikä omituinen päähänpisto, että veljeni testamentteeraa minulle poikansa! Kaunis perintö! Minulla ei ole kahtakymmentä taaleria hänelle antaa. Mutta mitä on kaksikymmentä taaleria tuollaiselle keikarille, joka irvisteli lorgnettinsa läpi lämpömittarilleni, ikäänkuin hän olisi tahtonut viskata sen romukoppaan.
Ajatellessaan tuota tuskan testamenttia, oli Grandet ehkä yhtä kuohuissaan kuin hänen veljensä oli ollut sitä kirjoittaessaan.