— En, en, vastasi Eugénie.
— No, Nanon, sanoi Grandet kuullessaan tyttärensä äänen, olkoon menneeksi.
Hän avasi arkun, jossa oli jauhoja, antoi sieltä puolen kappaa ja lisäsi muutamia luoteja jo leikkaamaansa voiviipaleeseen.
— Vielä tarvitaan puita, jotta saadaan uuni lämpimäksi, sanoi järkähtämätön Nanon.
— No niin, ota niitä niin paljon kuin tarvitset, vastasi isäntä surullisesti; mutta silloin on sinun paistettava hedelmäkaakku ja kypsytettävä koko päivällinen uunissa, niin ettei sinun tarvitse sytyttää kahta valkeaa.
— Mitä! huudahti Nanon, tuota teidän ei tarvitse minulle sanoa!
Grandet loi melkein isällisen katseen uskolliseen ministeriinsä.
— Neiti, huusi palvelija, me leivomme sittenkin piirakan.
Isä Grandet palasi hedelmä-kantamuksineen ja laski sen lautaselle keittiön pöydälle.
— Katsokaahan, herra, kuinka kauniit saappaat veljenpojallanne on, sanoi Nanon. Millaista nahkaa ja kuinka hyvälle ne tuoksuu! Millähän keinoin niitä kiilloitetaan? Käytänkö niihin teidän munakiillokettanne?