— Nanon, minä luulen, että muna pilaisi tuollaisen nahan. Sitä paitsi voit sanoa, ettet lainkaan tiedä, miten sahviania kiilloitetaan, sillä sahviania se on; siinä tapauksessa ostaa hän kyllä itse Saumurissa saapaskiillokkeensa. Olen kuullut, että sekoitetaan sokeria kenkämusteeseen sellaista nahkaa varten.
— Mahtaapa se olla hyvänmakuista! huudahti palvelijatar, vieden jalkineet nenänsä alle. Tosiaankin, eikös ne tuoksu rouvan hajuvedelle! Kuinka hauskaa!
— Hauskaa! sanoi isäntä, onko mielestäsi hauskaa että pannaan enemmän rahaa saappaihin kuin mitä se ansaitsee, joka niitä käyttää?
— Herra, sanoi palvelija, kun Grandet toistamiseen palasi hedelmä-aitasta, etteköhän antaisi kerran pari viikossa lihaa ja vihanneksia veljenpoi…?
— Olkoon menneeksi.
— Menenkö lihakauppiaan luo?
— Ei ole tarvis; sinä voit valmistaa liemen niistä linnuista, joita saat pehtorilta. Menenpä itse sanomaan Cornoiller'lle, että hän ampuu korppeja minun laskuuni. Siitä riistasta saa maailman parasta lientä, sen takaan.
— Onko totta, herra, että korpit ahmivat raatoja?
— Tyhmyyksiä, Nanon! Ne syövät, kuten kaikki muutkin, mitä löytävät.
Syömmehän itse kuolleita eläimiä. Sehän on sama juttu!
Koska isä Grandet nyt oli antanut kaikki määräyksensä, katsoi hän kelloaan; kun hän huomasi, että hänellä vielä oli puoli tuntia aikaa aamiaiseen, otti hän hattunsa, meni tyttärensä luo, suuteli tätä ja sanoi: