— Minä, oivallisesti.
— Teillä on varmaankin nälkä, serkkuni, sanoi Eugénie; istukaa pöytään.
— En koskaan syö aamiaista ennen kello kahtatoista, jolloin tavallisesti nousen vuoteesta. Kuitenkin söin matkalla niin vähän, että mukaudun täydellisesti mihin haluatte. Muutoin…
Hän veti taskustaan kalleimman kellon mitä Breguet oli valmistanut.
— Mitä, kello ei ole kuin yksitoista, olenpa ollut varhainen.
— Varhainenko? sanoi rouva Grandet.
— Niin, mutta minä halusin saada kapineeni järjestykseen. Sama se, syön mielelläni jotain, jonkun pienen palan, kananpojan tai peltokanan.
— Pyhä Neitsyt! huudahti Nanon kuullessaan nämä sanat.
— Peltokanan, ajatteli Eugénie, joka olisi antanut joka roponsa saadakseen peltokanan.
— Tulkaa istumaan, sanoi hänelle täti.