— Senkötähden, että sinä olet täysi-ikäinen, keskeytti Grandet tytärtään, tahdot sinä vastustaa isääsi? Ajattele Eugénie…
— Isäni, teidän veljenpojaltanne ei saa puuttua teidän luonanne…
— Ta, ta, ta, ta! sammalsi tynnyrintekijä neljällä puoliaskeleisella äänenvivahduksella, aina vaan veljenpoika! Charles ei liikuta meitä vähintäkään: hänellä ei ole ropoakaan; hänen isänsä on tehnyt vararikon; ja kun tuo keikari on itkenyt itsensä väsyksiin, saa hän lähteä matkoihinsa täältä; minä en salli, että hän kääntää nurin koko taloni.
— Mitä merkitsee, isä, vararikko? kysyi Eugénie.
— Vararikko, vastasi isä, on häpeällisin teko, mitä mies koskaan voi tehdä.
— Se mahtaa olla hyvin suuri synti, sanoi rouva Grandet, ja syyllinen saa siitä kyllä rangaistuksensa.
— Siinäkös sinä olet taas jaarituksinesi, sanoi hän vaimolleen, kohauttaen olkapäitään. — Tehdä vararikko, Eugénie, jatkoi hän, on varkaus, jonka laki pahaksi onneksi ottaa suojansa alle. Ihmiset ovat antaneet rahojaan Guillaume Grandet'lle, koska häntä on pidetty kunniallisena ja rehellisenä miehenä; mutta hän on vienyt heiltä kaiken, jättämättä heille muuta kuin silmät, joilla voivat itkeä rahojaan. Maantien rosvo on asetettava korkeammalle kuin vararikon tekijä: edellinen ahdistaa teitä, te voitte puolustaa itseänne, hän panee oman henkensä alttiiksi, mutta jälkimäinen… Niin, Charles on häväisty.
Nämä sanat kaikuivat tyttöparan sydämessä ja musersivat hänet koko painollaan. Hän ei tuntenut maailman ajatuksia eikä sen viekkaita viisasteluja; hän oli vilpitön kuin kukkanen, joka kasvaa syrjäisessä metsän katveessa. Hän uskoi täydellisesti isänsä selitykseen, joka ei tehnyt eroa tahallisen ja tahdottoman vararikon välillä.
— Mutta, isä, ettekö te olisi voinut estää tätä onnettomuutta?
— Veljeni ei ole pyytänyt minun neuvojani, sitäpaitsi on hänellä neljän miljoonan velat.