— He-he-herra Bon-bon-Bonfons…
Ainoastaan kerran ennen oli Grandet kolmen vuoden aikaan kutsunut
Cruchot'n veljenpoikaa herra de Bonfons'iksi.
Presidentti alkoi melkein luulla, että ovela viiniporvari oli valinnut hänet vävykseen.
— Te sa-sa-sa-sanotte siis, että vararikkoja vo-vo-voi muutamissa ta-ta-tapauksissa estää…
— Kauppaoikeuden avulla. Sellaista sattuu joka päivä, sanoi herra de Bonfons, joka luuli arvanneensa isä Grandet'n ajatuksen ja tahtoi sen ystävällisesti hänelle esittää. Kuulkaas!
— Ky-kyllä kuu-kuu-len, vastasi viiniporvari ottaen päälleen hahmon, mikä muistutti pahanilkistä koulupoikaa, joka on tarkkaavaisesti kuulevinaan opettajaansa, mutta itse asiassa tälle sydämensä pohjasta nauraa.
— Kun kunnioitettava ja arvossapidetty mies, sellainen kuin esimerkiksi veljenne Parisissa…
— Ve-ve-veljeni, niin.
— pelkää joutuvansa maksukyvyttömäksi…
— Te sanoitte ma-ma-maksukyvyttömäksi?