— Ku-ku-ku-in lumi, toisteli Grandet pannen kätensä korvan taakse.
E-e-enpä oi-oi-kein ym-märrä, ku-ku-in lu-lu-mi?
— Kuulkaahan nyt! huusi presidentti.
— Ky-ky-kyllä kuulen.
— Vekseli on kauppatavara, jonka arvo voi nousta ja laskea. Se on yksi herra Jeremias Benthamin sääntöjä. Tämä kirjailija on päivänselvästi osottanut, että kaikki ennakkoluulot korkokeinottelua vastaan ovat hulluutta.
— Ahaa, arveli viiniporvari.
— Oletettuna, Benthamin mukaan, että raha on kauppatavara samoinkuin kaikki minkä voi asettaa rahan sijaan, jatkoi presidentti; oletettuna edelleen, että, kuten luonnollista on, tavaran arvo nousee ja laskee sen mukaan, onko siitä puutetta jollakin paikkakunnalla vai onko sitä ylenmäärin… niin olenpa varma, että te voitte ostaa veljenne vapaaksi kahdellakymmenellä viidellä prosentilla.
— Ku-ku-ku-inka hänen nimensä o-o-olikaan? Je-Je-Je-re…
— Jeremias Bentham, eräs englantilainen.
— Tämä Jeremias on säästävä meiltä monta jeremiaadia, virkkoi notario naurahtaen.
— Nuo e-e-englantilaiset o-o-ovat joskus jä-jä-jär-kimiehiä. Siis o-o-ovat veljeni vek-vek-selit laskeneet, Be-Be-Benthamin mukaan? Ve-ve-velkojat myö-vät niitä mie-mie-mielellään. Jo-jo a-lan y-y-ymmärtää.