— Sallikaa, että minä selitän kaikki juurta jaksain, sanoi presidentti. Jos te lunastatte velkojilta kaikki kauppahuone Grandet'n vekselit, niin ei veljenne tai hänen perillisensä ole velkaa yhdellekään ristin sielulle. Eikö niin?
— Niinpä niin, toisteli Grandet.
— Kun veljenne vekselit ovat myötävänä (ymmärrättehän, myötävänä?) niin tai niin monesta prosentista ja kun joku teidän ystävistänne matkustaa paikalle ja ostaa kaikki paperit, niin on kuolinpesä vapaa velkojista.
— Se on to-totta, lii-lii-ke-asia kuin lii-lii-ke-a-asia, myönsi tynnyrintekijä. O-olkoon menneeksi. Mutta, ku-ku-kuitenkin, se-se on vaikeaa, y-y-ymmärrättehän. Mi-mi-nulla ei ole rahaa eikä aikaa eikä…
— Siitä älkää huolehtiko. Minä suostun lähtemään puolestanne Parisiin. Te maksatte vain sen pikkuerän, mikä menee matkaan. Minä haen velkojat kynsiini, selittelen heille asian, suostutan heidät lykkäykseen, ja niin järjestyy kaikki pienellä maksuosasella, jonka te suoritatte, ja niin olette te ainoa velkoja.
— Ka-ka-katsokaamme sitten; e-e-en vo-vo-voi, e-e-en tahdo pä-pä-päättää ilman e-e-että… Se mi-mi-kä ei käy, se e-e-ei käy. E-e-eikö niin.
— Aivan niin.
— Pä-pä-pääni on jo a-a-ai-van pyö-rä-rä-rällä kaikesta mi-mitä olette ko-ko-korviini so-so-soittaneet. Mi-mi-minun täytyy ajatella, tä-tämä on ensi ke-kerta…
— Niin, te ette ole lakimies.
— Mi-mi-minä olen vain köy-köyhä viininviljelijä, e-enkä y-ymmärrä mitään kaikesta mi-mitä te olette sa-sanoneet. Mi-mi-minun täytyy ajatella asiaa.