Item, viisi genovinia eli genovalaista satafrangista — nykyään harvinainen raha, josta maksettiin kaupassa kahdeksankymmentäseitsemän frangia, mutta josta kokoilijat antoivat sata. Ne oli hänelle antanut vanha herra La Bertellière.
Item, kolme espanjalaista Filip V:nnen aikaista kultakolikkoa, v. 1729 lyötyä. Ne hän oli saanut rouva Gentillet'ltä, joka oli antaessaan ne hänelle sanonut kolme kertaa: "Tämä pieni keltalintunen on yhdeksänkymmenen yhdeksän frangin arvoinen. Pidä se hyvässä tallessa, tyttöseni, se on oleva kaunein aarteesi."
Item, isän lempirahat — ne kun olivat kolmenkolmatta ja puolen karaatin kultaa —, sata Hollannin dukaattia, lyötyjä v. 1756, kukin arvoltaan lähes kolmetoista frangia.
Item, kolme vaa'an kuvalla lyötyä kultakolikkoa ja viisi Neitsyen kuvalla varustettua — kaikki suuria harvinaisuuksia, lyötyjä rahankerääjiä varten. Ne olivat kahdenkymmenen neljän karaatin kultaa ja olivat arvoltaan, painon mukaan arvostellen, kolmekymmentä seitsemän frangia neljäkymmentä centimiä, mutta tuntijat maksoivat niistä kernaasti viisikymmentä frangia.
Item, neljänkymmenen frangin napoleonin, jonka hän oli toissapäivänä saanut ja huolellisesti kätkenyt punaiseen kukkaroonsa.
Tämä aarresäiliö sisälsi vain käyttämättömiä, neitseellisiä rahoja — todellinen valikoima taidetta, jota isä Grandet silloin tällöin tahtoi itse nähdä ja tarkastaa, painaakseen tyttärensä mieleen sen sisäisen arvon, kauneuden ja merkityksen. Mutta Eugénie ei nyt ajatellut sen harvinaisuutta, ei sitäkään, minkä surun hän tuottaisi isälleen riistäessään tältä tämän rakkaan aarteen. Hän ajatteli vain orpanaansa ja sai vihdoin selville, tehtyään ensin muutamia laskuvirheitä, että hän omisti noin viisi tuhatta kahdeksansataa frangia, minkä kuitenkin saisi vielä edullisemmin myödyksi jollekin rahainkokoilijalle. Katsellessaan kaikkia rikkauksiaan alkoi hän taputella käsiään kuin lapsi, jonka täytyy ruumiin liikkeellä tulkita ylenmääräistä iloaan. Niin olivat isä ja tytär laskeneet omaisuutensa: edellinen myödäkseen kultansa, jälkimäinen upottaakseen sen rakkauden mereen. Eugénie pani rahat takaisin vanhaan kukkaroon, ja lähti kulkemaan aarteineen tyynesti rappusia ylös. Hänen orpanansa onnettomuus sai hänet unohtamaan öisen ajan ja sopivaisuuden säännöt. Hänen puhdas omatuntonsa teki hänet voimakkaaksi.
Kun hän astui kynnykselle, kynttilä toisessa, kukkaro toisessa kädessä, heräsi Charles, keksi hänet ja jäi hämmästyksestä mykäksi. Eugénie astui sisään huoneeseen, asetti kynttilän pöydälle ja lausui liikutetulla äänellä:
— Orpanani, minun täytyy pyytää teiltä anteeksi vaikeaa rikosta, jonka olen teitä vastaan tehnyt. Jumala on minulle antava sen anteeksi, jos te sen teette.
— Mikä se olisi? sai Charles sanotuksi, hieroen silmiään.
— Olen lukenut nämä kaksi kirjettä.