Charles punastui.
— Kuinka se on voinut tapahtua? jatkoi tyttö, kuinka olen tänne tullut? Toden totta, en sitä enää itsekään tiedä. Mutta en tunne mitään katumusta sen johdosta, että olen nämä kirjeet lukenut, sillä sen kautta olen oppinut tuntemaan teidän sydämenne, teidän sielunne ja…
— Ja mitä? kysäsi Charles.
— Ja teidän aikeenne, teidän tarpeenne saada joku rahasumma…
— Rakas serkkuseni…
— Sst, sst! orpana, ei niin kovaan, ettei kukaan heräisi. Kas tässä, jatkoi Eugénie avaten kukkaronsa, erään tyttösen säästöt, tyttösen, joka ei itse mitään tarvitse. Charles, ottakaa te nämä rahat. Tänä aamuna en tiennyt, mitä raha on, te olette sen minulle opettanut, se on keino, välikappale, siinä kaikki. Orpana on melkein kuin veli, te voitte hyvin ottaa sisarenne kukkaron.
Charles oli vaiti. Eugénie, joka oli yhtä paljon nainen kuin tyttö, ei ollut valmistunut ottamaan vastaan kieltoa.
— Mitä ajattelette? kysyi hän.
Charles painoi päänsä alas.
— Te kieltäydytte? kuiskasi Eugénie, jonka sydämen lyönnit kuuluivat yön hiljaisuudessa.