Oi Klio![2] Minkä miehen tahi sankarin otat lyyrylläsi tahi kimakalla huilullasi ylistelläksesi? Minkä jumalan valitset kehuaksesi? Kenen nimeä on leikkisä kaiku matkiskeleva joko Helikonin[3] siimekkäillä rinteillä tahi Pindus-vuoren[4] huipulla tahi kylmällä Haemus-vuorella,[5] josta metsät sikin-sokin seurasivat laulelevaa Orfeusta,[6] joka äidiltänsä perityllä taidollansa[7] seisautti vihaiseen virtaavat joet juoksemasta ja vinhat vihurit; jolla oli kyllin suloa sointuvilla sävelillänsä viekoittelemaan tammetkin[8] kuulosalle. Mutta mitäpä ennemmin ylistäisin, kuin Kaikkivaltiaan[9] tavallista kunniaa, hänen, joka ohjaa jumalain ja ihmisten kohtalot, joka hallitsee maat ja meret sekä taivaan,[10] vuoden aikain vaihdellessa; hänen, josta ei mitään häntä itseänsä mahtavampaa synny, eikä mitään hänen vertaistansa tahi läheskään samanlaista[11] ole olemassa? Häntä läheisimmän kunniasijan on kuitenkin Pallas[12] anastanut. Sinustakaan en tahdo olla mainitsematta, oi sotakelpo Liber;[13] enkä sinusta, oi villipetoja vainoava neito;[14] enkä sinustakaan, oi tarkasti-osuvan nuolesi tähden peljättävä Foebus![15] Myös tahdon minä laulaa Alcideesta[16] ja Ledan pojista,[17] joista toinen[18] oli kuulu ratsastaja, toinen mainio voittamaan nyrkkitaistelussa: heti kun näiden tuikkiva tähti on alkanut kiilua merimiehille, valuu meren velloma kuohu kallioilta alas, tuulet asettuvat, pilvet pakenevat ja uhkaava aalto — niin jumalat ovat säätäneet[19] — painuu jälleen mereen. Olen kahden vaiheilla, tokko heti näiden perään mainitsen Romulusta,[20] tahi Pompiliuksen rauhallista hallitusta, tahi Tarkviniuksen uhkamielistä valtaa, tahi Katon[21] kuuluisaa kuolemaa. Kiitollisesti tahdon oivalla laululla ylistää Regulusta[22] ja Skauruksia[23] sekä Paullusta,[24] joka Punilaisen[25] voittaessa mielellänsä pani henkensä altiiksi, ynnä Fabriciusta.[26] Tämä sekä pitkätukkainen,[27] sotakelpo Kurius[28] ynnä Kamillus[29] syntyivät kovassa köyhyydessä ja kasvoivat esi-isiltä perityssä kohtalaisen varakkaassa[30] kodissa. Niinkuin puu, jonka ikää ei tiedetä, kasvaa Marcelluksen[31] maine; Juliuksen tähti[32] tuikkaa muiden joukossa, niinkuin kuu pienempien tähtien keskellä. Oi sinä ihmissuvun isä ja suojelija, Saturnuksen poika,[33] sinulle on kohtalo uskonut huolen suuresta Caesarista:[34] hallitse sinä ja Caesar toisena![35] Joko hän loistavassa voittokulussa kuljettaa mukanansa nuot lannistetut, Latiumia[36] uhkaavat Parthialaiset[37] tahi Itämaan äärimmäisillä seuduilla asuvat Seriläiset[38] ja Indialaiset, niin on hän kohtuudella, sinulle alamaisena, hallitseva laajaa maanpiiriä; sinä sitä vastoin olet painavilla vaunuillasi tömistävä Olymposta,[39] sinä olet lähettävä koston nuolia saastutettuihin lehtoihin.[40]

13 Laulu.

Lydialle.[1]

Kun sinä, oi Lydia, ylistät Telefuksen ruusunkarvaista kaulaa ja vahanvalkeita käsivarsia — voi! — silloinpa tulistuu minun maksani kiehumaan hurjasta kiukusta.[2] Silloin ei mieleni, eikä kasvojeni väri ole enää oikeassa olossansa ja salavihkoa viruvat kyyneleet poskilleni, ilmoittaen, miten perinpohjin minä kuihdun pitkällisistä rakkauden kipinöistä. Minä palan,[3] joko viinistä ylenmääräiset riidat[4] ovat rumentaneet sinun hohtavanvalkeat hartiasi tahi raivo poika[5] on hampaallansa painanut muistomerkin sinun huulosillesi. Sinun ei pidä, jos vaan kyllin kuulet minua, toivoa sen olevan alituisesti uskollisen,[6] joka on raa'asti loukannut niitä sulo huulia, jotka Venus on mehustanut viidennellä osalla nektariansa.[7] Kolmesti ja enemmänkin onnelliset ovat ne, jotka katkaisematon side[8] yhdistää, eikä katkerain soimaustenkaan pakahuttava rakkaus ole toisistansa eroittava ennenkuin elämän viimeisenä päivänä.

14 Laulu.

Valtiolle.[1]

Oi laiva! Taashan uudet laineet vievät sinut merelle. Oi, minne aijotkaan? Pyri kaikin mokomin satamaan! Etkö huomaa, miten airoton laitasi, miten rajun lounastuulen murtama mastosi, miten raakapuusi ruskavat[2] ja miten emäpuusi tuskin enää köysittä voi kestää liian väkivaltaista mertä? Eiväthän purjeesi ole enää ehjinä, eikä sinulla enää ole jumalia, uudelleen hädän ahdistaessa, avuksi huutaaksesi. Vaikka sinä, oi Pontuksesta peräisin oleva mänty,[3] jalon metsän tytär, vaikka kehutkin sukuperääsi ja hyödytöntä nimeäsi, niin ei pelkuri merimies sinun kirjaeltuun keulaasi kumminkaan luota. Joll'et tahdo tulla tuulien leikkikeräksi, niin pidä varasi! Sinä, joka äsken[4] olit huolettava mieliharmini, mutta nyt[5] olet kaipaukseni ja painavan huoleni esineenä, vältä hohtavien[6] Kykladien[7] välillä aaltoilevia merenselkiä!

15 Laulu.

Nereuksen ennustus Trojan häviöstä.[1]

Kun petollinen paimen[2] idalaisilla laivoillansa[3] kuljetti meren ylitse[4] kestitsijätärtänsä Helenaa,[5] vaivutti Nereus[6] nopeat tuulet vastenmieliseen lepoon, ennustellaksensa kauheita kohtaloja: "Pahalla enteellä[7] viet sinä kotiisi sen, jota koko Kreikka, liittoutuneena yhteen purkaaksensa avioliittosi[8] ja kukistaaksensa Priamuksen vanhan kuningasvallan, on suurella sotavoimalla takaisin vaativa. Voi, voi! Kuinka suuri vaiva on niin hyvin hevosilla kuin miehilläkin! Kuinka suurta onnettomuutta valmistat sinä Dardanuksen suvulle![9] Jo varustaa Pallas[10] kypäriänsä, kilpeänsä,[11] sotavaunujansa ja raivoansa. Turhaan olet sinä, luottaen Venuksen[12] suojelukseen, suoriva suortuviasi, turhaan vieno-äänisellä kitarallasi virittelevä säveliä naisten ratoksi, turhaan makuuhuoneessasikin välttelevä raskaita keihäitä, gnosolaisen[13] peitsen kärkiä, sotamelskettä ja tuimasti ahdistelevaa Ajaxia.[14] Voi! kuitenkin olet sinä vihdoin viimeinkin tahraava viehättävät kasvosi tomuun. Etkö näe takanasi Laerteen poikaa,[15] sukusi surmaa, etkö Pyloksen[16] Nestoria?[17] Pelkäämättä ahdistavat sinua Salamiksen[18] Teuker[19] ja Sthenelus,[20] joka on taitava taistelussa ja väsymätön ohjastaja, jos vaan on tarve hillitä hevosia. Myöskin Merioneen[21] olet oppiva tuntemaan. Kas tuossa! Julma, isäänsä mahtavampi, Tydides[22] riehuu löytääksensä sinut. Häntä olet sinä arkamaisesti ja lähkävällä läähötyksellä pakeneva, kuten hirvi, jättäen nurmikkonsa, pakenee toisella puolen laaksoa näkemäänsä sutta; tätä et kumminkaan lemmityllesi[23] luvannut. Vihastuneen Akhilleen[24] laivasto on viivyttävä tuhopäivää Iliumilta ja Frygialaisten äideiltä;[25] määrättyin vuotten kuluttua on akhajalainen[26] tuli polttava Pergamumin[27] rakennukset."