Lydia:
Vaikka hän on tähteä kirkkaampi,[15] sinä korkkia keveämpi ja riehuvaa Hadrian[16] mertä raivompi; sinun seurassasi mielelläni tahtoisin elää, sinun seurassasi kuolla!
10 Laulu.
Lycelle.[1]
Vaikka joisit äärimmäisestä Tanais-joesta,[2] oi Lyce, sinä, joka olet naimisissa raa'alla miehellä, niin kuitenkin sinua itkettäisi jättäessäsi minut, kolkkoen[3] oviesi edustalla pitkänäni venyvän, noiden maassa-raivoavien pohjatuulien[4] saaliiksi. Kuuletko, millä jyskeellä ovi, millä tuo kaunisten huoneusten välimaalle[5] istutettu lehto ärjytuulista jymisevät; miten Jupiter[6] pelkällä nyökkäyksellänsä jäädyttää sataneen lumen? Heitä tuo Venukselle[7] vastenmielinen kopeus, jott'ei tuo pyörivällä pyörällä käyvä hihna alkaisi käydä päinvastaiseen suuntaan.[8] Tyrrhenialainen isä[9] ei ole synnyttänyt sinua kosijoille tylyksi Penelopeksi.[10] Oi! Vaikk'eivät lahjat, eivätkä rukoukset, eikä kosijain orvokilla kirjaeltu vaaleus, eikä Pierian[11] porton[12] haavoittama miehesi voi taivuttaa mieltäsi; niin sääli kuitenkin niitä, jotka sinua rukoilevat, sinä, joka et ole jäykkää tammea taipuvampi, etkä mieleltäsi[13] maurilaisia[14] käärmeitä lempeämpi! Tämä sivuni ei aina ole sietävä kynnystäsi, eikä sadevettä.[15]
11 Laulu.
Lydelle.[1]
Oi Merkurius[2] — sillä sinun opettajana ollessasi on oppelias Amfion[3] liikuttanut kivetkin laulullansa — ja sinä, oi kanteleeni,[4] joka kykenet kaikumaan seitsemälläkin kielellä, sinä, joka ennen olit mykkä ja suloton, mutta nyt sekä rikasten pöydissä että temppeleissä suotuisa; säestä minulle sellaisia säveliä, joihin Lydekin kallistaa vastahakoiset korvansa; hän, joka, kuten kolmivuotinen tamma laajoilla kentillä, hyppien leikittelee ja varoo kosketettaa, ollen lemmenseikoista tietämätön[5] ja irstaan puolison varaksi vielä liian nuorikin.[6] — Sinä voit viehättää tiikerit ja metsät seuralaisiksesi[7] ja hiljentää vinhaan-juoksevat purot. Sinun viehätystäsi väistyi kauhean hovin[8] ovenvartija, Kerberuskin,[9] vaikka sata käärmettä suojelee hänen hirvittävää päätänsä sekä julma henkäys ja verivisva valuu hänen kolmikielisestä kidastansa. Vieläpä sekä Ixion[10] että Tityos[11] nauroivat inhoittavin muodoin; ammennusastia seisoi hiukan aikaa kuivana, kun sinä ihanalla laulullasi viehätit Danauksen tyttäriä.[12] — Huomatkoon Lyde näiden tyttöjen rikoksen ja tuon tunnetun rankaistuksen sekä, miten astia aina on tyhjänä vedestä,[13] joka vuotaa alhaalta pohjasta, ynnä nuo lopulliset kohtalot, jotka odottavat rikoksia vielä Orkuksessakin.[14] He jumalattomat — sillä mitä pahempaa he ovat voineet tehdä? — he jumalattomat ovat julenneet kauhistavalla miekalla surmata sulhonsa. Noista useista vaan yksi ainoa,[15] joka ansaitsee hääsoihdun,[16] oli merkillisen[17] petollinen valapattoista[18] isäänsä kohtaan ja ikuisiin aikoihin kuulu tyttö; hän, joka sanoi nuorelle miehellensä:[19] "Nouse, nouse, ett'ei pitkä uni[20] kohtaisi sinua sieltä, josta et pelkääkään! Peijaa[21] appesi ja rikokselliset sisareni, jotka, kuten naarasjalopeurat, saatuansa vasikoita kynsihinsä — voi kauheata! — kukin repii omansa.[22] Minä, joka olen heitä hellempi, en surmaa sinua,[23] enkä kiusaa salpain takapuolella. Minut sälyttäköön isäni kauheilla kahleilla, koska armeliaisuudesta olen säästänyt kurjaa miestäni, tahi kuljettakoon laivastolla[24] Numidian[25] äärimmäisille seuduille! Mene sinne, minne jalkasi ja tuulenpuuskat sinun vievät, niin kauan kun vaan yö ja Venus[26] suosivat matkaasi; mene myötäisellä enteellä ja kaiverra hautakummulleni valitus, joka muistuttaa minusta!"[27]
12 Laulu.
Neobulelle.[1]