Kurjain tyttöjen osa on se, ett'eivät saa noudattaa rakkauttansa,[2] eivätkä mehukkaalla viinillä haihduttaa huoliansa tahi että menevät tajultansa,[3] peljätessänsä setänsä ankaraa toraa.[4] Kytherean[5] siivikäs poika[6] riistää sinulta, oi Neobule, vasusi; liparalaisen[7] Hebruksen pulskeus riistää sinulta kankaasi ja koko halusi uutteran Minervan[8] käsitöihin; kun hän on huuhdellut voidellut[9] hartiansa Tiberin[10] aalloissa, on hän itse Bellerofoniakin[11] etevämpi ratsumies, nyrkkitaistelussa ja kilpajuoksussa voittamaton, samoin älykäs hiihtämään hirviä, jotka, kun laumaa on hädistetty, pakenevat pitkin lakeutta,[12] ynnä sukkela hyökkäämään tiiheässä pensastossa piileskelevän metsäkarjun kimppuun.
13 Laulu.
Bandusian lähteelle.[1]
Oi Bandusian[2] lähde! Sinä, joka olet lasia[3] kirkkaampi ja ansaitset mehukasta viiniä sekä kukkia; huomenna uhrataan sinulle kauris,[4] jolle hänen sarvenaluista[5] pöhistynyt otsansa määrää sekä rakkaus- että riitaseikat. Kuitenkin turhaan! Sillä vallattoman karjan sikiö värittää kylmät purosi punaisella verellänsä. Sinuun ei saata vaikuttaa polttavan Kanikulan[6] rasittava aika; sinä suot suloista virkistystä aurasta uupuneille härille ja ympärinsä-kuljeskelevalle karjalle. Sinäkin olet tuleva kuuluisaksi lähteeksi, kun laulelen tammikosta, joka kasvaa noissa kallion-rotkoissa, joista lirisevät[7] vetesi puikeltavat.
14 Laulu.
Roman kansalle.[1]
Oi rahvas! Tuo Caesar, jonka äskettäin, Herkuleen[2] tavalla, sanottiin hankkineen itsellensä laakeriseppeleen[3] henkensä kaupalla, hän palaa nyt voittajana Hispanian rannalta Penatiemme[4] luokse jälleen. Jaloon mieheensä ihastunut puoliso[5] astukoon julkisalle, toimittamaan asianmukaisia uhreja, samoin myös kuulun päällikön sisar[6] sekä tyttöjen ja nykyään pelastettujen nuorukaisten[7] äidit, rukoilijan päähineellä koristeltuina. Oi pojat ja te, tytöt, jotka olette oppineet tuntemaan miehen,[8] pidättäkää pahanenteiset sananne! — Tämä päivä, jonka todellakin pidän juhlain juhlana, on poistava synkät huolet;[9] minä en pelkää sotamelskettä,[10] enkä väkivaltaista kuolemaa,[11] Caesarin hallitessa maanpiiriä. Mene, oi poika, tuomaan öljyä, seppeleitä ja Marsilaissotaa[12] muistuttava viini-astia, jos sellainen johonkin ehkä on sattumalta jäänyt kuljeskelevalta Spartakukselta[13] huomaamatta. Sano myöskin terävä-ääniselle Neaeralle, että hän rientää sitomaan myrrhasta-haisahtelevat hapsensa solmuun. Jos viipymys tapahtuu vihattavan ovenvartijan toimesta, niin mene tiehesi. Mieliä, jotka haluavat riitaa ja ilkeää toraa, masentavat harmaat hapset. Mutta minäpä nuoruuteni innossa en olisi kärsinyt tätä, Plankuksen[14] konsulina ollessa.
15 Laulu.
Khlorikselle.[1]
Oi kurjan lbykuksen akka! Paneppa vihdoinkin määrä leväperäisyydellesi ja huudossa-oleville[2] puuhillesi! Lakkaa leikkimästä tyttöjen seurassa, koska olet jo jotenkin lähellä hautasi parrasta,[3] sekä siroittamasta pilveä loistavien tähtien joukkoon![4] Jos jokin kyllin kaunistaa Foloëta,[5] se sama ei kaunista sinua, oi Khloris! Suuremmalla syyllä anastaa tyttäresi nuorukaisten asunnot,[6] kuten käsirumpun lyönnistä kiihtynyt Thyias.[7] Rakkaus Nothukseen[8] pakoittaa häntä[9] kiimaisen vuohen tavalla leikkimään; sinua, oi akka, miellyttävät kuulun Lucerian[10] läheisyydessä kerityt villat;[11] mutta eivät kitarat, eikä ruusunpurpurainen kukka, eivätkä sakoon asti[12] tyhjennetyt maljat.