28 Laulu. (Merimies ja Tarentilaisen Arkhytaan haahmu.)

[1] Arkhytas, kotoisin Tarentumista, eli noin 400-360 e.Kr. Hän oli etevä valtiomies, mainio sotasankari, innokas pythagoralainen filosoofi, taitava matematiikko, harras musiikin ihailija, Platon aikalainen ja hyvä ystävä. — Erään vanhan tarun mukaan joutui Arkhytas haaksirikkoon Apulian rannalla, Matinus-niemen edustalla, jossa hukkui. Tuuli ajoi sittemmin hänen ruumiinsa Apulian rannalle, jossa se oli kauan aikaa hautaamatta. Mutta koska sen ajan käsityksen mukaan sielun luultiin harhailevan Styx-virran tienoilla niin kauan kun ruumis on hautaamatta, tekee runoilija tässä Arkhytaan haahmun rukoilevaksi erästä merimiestä, joka sattumalta oli löytänyt tuon tuulen ajeleman ruumiin hiekalta, hautaamaan sitä, jotta vihdoin sielukin saisi levon. — Horatius oli nähtävästi jo nuoruudessansa kuullut kerrottavan tästä tapauksesta sekä sittemmin purjehtiessansa Apulian rannan ohitse nähnyt tuon tarun mainitseman hautakummunkin.

[2] S.o. pieni, vähäpätöinen hautakumpu.

[3] Matinus, vuori Apuliassa, eräs Garganus-vuoren harjanteita.

[4] S.o. Tantalus, Jupiterin ja Pluton poika, Frygian kuningas. Hän oli päässyt jumalain pöytävieraaksi (conviva deorum); mutta sittemmin suututtanut heidät joko ilmaisemalla heidän salaisuutensa tahi varastamalla heidän nektariansa ja ambrosiansa tahi syöttämällä heillä oman surmatun poikansa Pelopsin hartialihoja, (näistä olikin Demeter toisen hartian syönyt, mutta Zeus huomasi petoksen, teki Pelopsin jälleen eläväksi ja valmisti hänelle uuden norsunluusta, vrt. Carm. I, 6.) siten tullaksensa vakuutetuksi heidän kaikkitietäväisyydestänsä. Rankaistukseksi tästä pantiin hän Manalassa seisomaan kaulaansa myöden vedessä, vaan josta hän ei millään lailla saanut juotua, vaikka hänellä oli hirveä jano. Toisten mukaan taas hän sai rankaistukseksi killua ilmassa, hirveän suuri kallion lohkare pään päällä, joka aina oli putoamaisillansa hänen päähänsä. Vrt. Carm. I, 6.

[5] Tithonus oli Laomedonin ja Strymon l. Plakian poika, Priamuksen veli (vrt. Carm. I, 2), Auroran (Eos) puoliso. — Tarun mukaan Aurora riisti hänet hänen kauneutensa tähden omille asunnoillensa, pyysi ja sai hänelle Zeus-jumalalta kuolemattomuuden, mutta unhoitti pyytää ikuista nuoruutta, jonka vuoksi hän aina rutistui rutistumistansa.

[6] Minos oli Zeus-jumalan ja Europan poika, Rhadamanthuksen veli, Kretan kuningas, tunnettu lainlaatija; kuoltuansa oli hän tuomarina Manalassa (Hadeksessa) Rhadamanthuksen ja Aeakuksen (ent. Aeginan kuninkaan) keralla. (Manalan lautamiehillä oli kolme äänestyslippua, yhdessä: kirjain C [= condemno, tuomitsen]; toisessa: kirjain A [= absolvo, vapautan] ja kolmannessa: N L [= non liquet, asiaa ei voida ratkaista] ja minkä-kirjaimellisia lippuja enin karttui uurnaan, sen mukaan tuomari päätti asian.) Vanhan tarun mukaan kävi Minos joka uusi vuosi eräässä salaisessa, pyhässä luolassa Zeus-jumalan kanssa neuvottelemassa (Μίνως Λιός μεγάλoυ όαριστής, Hom. Odyss. 19: 179) ja saamassa uusia lakeja Kretan saarelle.

[7] S.o. Tuonela, Manala.

[8] Panthoides oli erään arvoisan Trojalaisen, Panthouksen ja Prontiksen poika, Euforbus nimeltänsä, joka Trojan sodassa haavoitti Patrokluksen. Myöskin Pythagoras hoki Trojan sodan aikoina olleensa Euforbus. Todistukseksi ottaa hän erään Heren temppeliin Mykenassa ripustetun kilven, jonka sanoi silloin itsellänsä olleen, ja kun tämä kilpi otettiin alas, oli siihen todellakin merkitty Euforbuksen nimi. — Pythagoras, mainio filosoofi, kotoisin Samos-saarelta,eli vv. 580-500 välillä e.Kr.

[9] Nim. Pythagoraana.