Vaikka isäsi neuvo muodostaa sinua, veljeksistä vanhinta, oikean tuntemiseen ja jo itsestäsi sen oivallat, niin noudata tarkkamuistisesti tätä lauselmaa, että oikeudella myönnetään moniaissa asioissa se, mikä on vain keskinkertaista ja siedettävää — keskinkertainen lainoppinut ja asianajaja ei saavuta kaunopuheisen Messallan taitoa eikä tiedä niin paljon kuin Aulus Cascellius, kuitenkin hän on arvossa[26] —, mutta eivät jumalat, eivät ihmiset, eivätkä myyjäin pylväät myönnä keskinkertaisten runoilijain olemassa-oloa. Kuten hauskassa ateriassa epäsointuisa yhteissoitto, paksu voide ja unikukan siemenet yhdessä sardilaisen hunajan kanssa loukkaavat meitä, koska ateriaa olisi voitu jatkaa ilman niitä, samoin runo, joka on luotu ja keksitty huvittamiseksi, muuttuu ala-arvoiseksi, jos se vähäsen poikkeaa mallikelpoisesta.[27] Se, joka ei osaa harjoittaa leikkiä, pysyy poissa harjoitusvehkeistä kentällä ja on tyynesti paikallaan, tottumatonna pallon, diskuksen ja leikkipyörän käyttämiseen, jott'eivät taajat katsojarivit rankaisematta kohota nauruaan: se, joka ei osaa säkeitä sepittää, uskaltaa sen kuitenkin tehdä. Miks'ei? onpa hän vapaa ja ylhäissukuinen sekä lisäksi omistaa rahassa ritarin pääoman, vapaana kaikesta tahrasta.
Ethän lausu tai toimita mitään vastoin luonnollista kykyäsi: sellainen arvostelutaitosi sekä älysi on; jos kuitenkin jotain kerran kirjoitat, niin tulkoon se ensiksi Maecius arvostelijan, isäsi ynnä minun kuuluville ja olkoon se pidätetty yhdeksättä vuotta lehtien ollessa poispantuina:[28] on mahdollista hävittää, mitä ei ole julkaissut, mutta kerran julki saatettu sana ei tule takaisin. Orpheus, jumalain pyhä tulkki, vieroitti metsissä elävät ihmiset murhista ja raa'asta elantotavasta, ja tämän johdosta sanottiin hänen lepyttävän raivoisia tiikereitä ja leijonia. Amphionin, Theban kaupungin perustajan, sanottiin lyyransa soinnulla liikuttavan kallioita ja sen suloisella sävelellä johtavan ne, minne tahtoi. Tämä oli ennen muinoin oikea viisaus, joka opetti erottamaan valtion omaisuudet yksityisistä ja uskonnolliset asiat maallisista, opetti estämään laitonta yhdyselämää ja antamaan avioille oikeuksia sekä rakentamaan kaupunkeja ja piirtämään lakeja puutauluihin. Siten tuli kunnia ja kuulu nimi pyhille runoniekoille ja runoille. Näitten jälkeen mainio Homerus ja Tyrtaeus säkeillään kiihdyttivät miesten mieliä Marsin sotiin;[29] runoissa ennustukset lausuttiin ja elämäntie osoitettiin, kuningasten suosiota tavoitettiin runosoinnuilla ja keksittiin näytelmä pitkien vaivojen päätökseksi: älköön siis lyyrantaitoinen runotar[30] tai kitaransoittaja Apollo olko sinulle vastenmielinen. — Tuleeko runo kiitettävä luonnon ansiosta vai taiteellisen harjoituksen kautta, on kysytty. En puolestani näe, mitä harjoitus ilman rikasta runosuonta tai mitä harjaantumaton nero hyödyttää; siten toinen seikka vaatii toisen apua ja yhtyy siihen ystävällisesti. Se nuorukainen, joka tahtoo juoksukilpailussa joutua ensinnä toivottuun maalipylvääseen, on saanut paljon kärsiä ja tehdä työtä, on tuntenut lämpöä ja vilua sekä pidättynyt rakkaudesta ja viininjuonnista; se huilunsoittaja, joka soittaa Pythiläisissä juhlaleikeissä, on ensiksi saanut oppia ja pelätä opettajaa. Nyt on tarpeeksi sanoa: 'minä laadin ihmeellisiä runoja; hitto vieköön viimeisen: minusta on häpeä jäädä jälkeen ja tunnustaa tietämättömyyteni siitä, mitä en tosiaan ole oppinut'. — Niinkuin ilmoittaja kokoo kansaa tavaroita ostamaan, niin runoilija, joka on rikas maista ja rikas korkoa vastaan annetuista rahoista, käskee imartelijain saapua hyötymään. Jos hän tosiaan voi oikealla tavalla eteen asettaa jotakin herkullista sekä mennä takaukseen epäluotettavasta köyhästä ja vapauttaa synkkiin riitoihin joutuneen, ihmettelen, jos hän osaa onnellisuudessaan erottaa valheellisen ystävän oikeasta. Jos jotakin annat jollekulle tai tahdot antaa, niin älä johda häntä täynnä iloa sepittämiesi runojen luo: hän, näet, huutaapi: 'kauniisti, hyvästi, oivasti', hän kalpenee niitten johdosta, vuodattaa myös ystävällisistä silmistään kyynelen, hyppää sekä polkee maata jalallaan. Kuten ne, jotka maksua vastaan itkevät hautajaisissa, puhuvat ja toimivat melkein enemmän kuin ne, jotka sydämestään surevat, niin teeskentelijä tulee enemmän liikutetuksi kuin avomielinen kiittäjä. Sanotaan kuningasten useilla pikareilla pakoittavan ja kiusaavan juomingeissa sitä, josta tahtovat tietää, onko hän heidän ystävyytensä arvoinen: jos runoja valmistat, älkööt sinua pettäkö ne, jotka ketunnahan alla piilevät. Jos jotain luit Quintiliukselle, niin hän sanoi: 'korjaa, hyvä ystävä, tätä ja tätä'.[31] Jos kielsit voivasi tehdä paremmin turhaan koetettuasi kaksi tai kolme kertaa, käski hän pyyhkäistä pois tai kokonaan uudestaan sepittää nuo huonosti muovaillut säkeet. Jos taasen mieluummin tahdoit puolustaa virhettä kuin korjata sitä, ei hän enään kuluttanut yhtään sanaa eikä turhaa vaivaa estääkseen sinua rakastamasta itseäsi ja työtäsi yksin ilman kilpailijaa. Viisas, kunnon mies moittii taidottomia säkeitä, huomauttaa jäykkiä, piirtää muodottomien viereen mustan poikkiviivan, poistaa liiallisia koristuksia, pakoittaa valaisemaan liian epäselviä kohtia, tuomitsee kaksimielistä sanaa, merkitsee muutettavat paikat: hänpä tulee Aristarchuksen kaltaiseksi;[32] hän ei sano: 'miksi loukkaisin ystävääni pikkuseikoissa'? Nämä pikkuseikat johtavat sen vakaviin onnettomuuksiin, jota kerran on pilkattu ja huonosti otettu vastaan. — Niinkuin sitä pelätään, jota paha tartunta tai keltatauti vaivaa tai pyhä raivo ja Dianan viha, niin viisaat ihmiset pelkäävät ja varovat koskettaa mieletöntä runoilijaa; vain varomattomat lapset häntä ajavat takaa ja seuraavat. Jos hän nyt sillä välin, kuin hän mahtipontisena työntää ulos säkeensä ja harhailee ympäri niinkuin rastaita tarkkaava linnustaja, on pudonnut kuoppaan tai kaivokseen, niin tuskin kukaan hänet huolii vetää ylös, vaikka hän huutaa: 'tulkaa apuun, kuulkaa, kansalaiset!' Jos joku huolii tuoda apua ja laskea alas köyden, niin sanon: 'ken tietää, eikö hän ehdoin tahdoin ole sinne heittäytynyt eikä tahdo tulla pelastetuksi'? ja kerron niin sicilialaisen runoniekan kuolemasta. Kun Empedocles halusi tulla kuolemattomaksi jumalaksi, niin hän kylmäverisenä hyppäsi kuumaan Aetnaan.[33] Olkoon runoniekoilla oikeus ja lupa kuolla. Se, joka pelastaa jonkun vasten hänen omaa tahtoaan, menettelee kuten murhaaja. Eikä tuo sitä tee kerran eikä pois vedettynä jo muutu järkeväksi ihmiseksi eikä luovu haluamasta ikuistuttavaa kuolemaa. Eipä ole kyllin selvää, mistä syystä hän tekaisee säkeitä; onko hän saastuttanut isänsä tuhkaa vai onko hän jumalatonna koskettanut kauheaa ukkosenpaikkaa, — joka tapauksessa hän raivoo; ja samoin kuin karhu, joka on voinut murtaa häkkinsä estävät ristikot, niin raju runonlausuja karkoittaa niin hyvin oppimattomat kuin oppineet; johonka hän kerran on tarttunut, siitä hän pitää kiinni ja tappaa lukemalla kuten verimato, joka ei jätä ihoa, ennenkuin se on täynnänsä verta.
Selitykset:
[1] Cethegus-suvun jäsenet käyttivät kauan muinaisen tavan mukaan tunican (alusvaatteen) sijassa ainoastaan pientä verhoa (cinctus) lanteiden ympärillä.
[2] Statius Caecilius, huvinäytelmäinkirjoittaja, kuol. n. v. 166 e.Kr.
T. Maccius Plautus, kuuluisin Rooman huvinäytelmäinkirjoittajista. synt. n. v. 251, kuol. v. 184 e.Kr.
P. Vergilius Maro, Rooman suurin epillinen runoilija, synt. v. 70, kuol. v. 19 e.Kr.
L. Varius Rufus, Vergiliuksen uskollinen ystävä, kuol. v. 14 e.Kr.
[3] M. Porcius Cato Censorius, valtiomies ja historioitsija, synt. v. 234, kuol. v. 149 e.Kr.
Q. Ennius, tunnetuin vanhemmista runoilijoista, synt. v. 239, kuol. v. 169 e.Kr.