Noudattakoon koori näyttelijän osaa ja velvollisuutta, kykynsä mukaan, älköön mitään näytösten välissä esittäkö, joka ei edistä toimintaa eikä sopivasti kuulu siihen. Suosikoon se hyviä ja neuvokoon niitä ystävällisesti, hillitköön suuttuneita ja mieliköön rauhoittaa pelonalaisia; kiittäköön yksinkertaisen pöydän aterioita, hyödyllistä oikeutta sekä rauhaa avonaisine portteineen; kätkeköön se uskottuja asioita, pyytäköön ja rukoilkoon jumalia, että onni lähestyy kurjia ja jättää ylpeät.
Huilu ei ollut niinkuin nyt yhteen liitetty messingillä eikä torven kilpailija, vaan vähäpätöinen ja yksinkertainen; harvalla reiällä se kykeni antamaan säveltä kööreille ja säestämään niitä sekä täyttämään äänellään istuinrivejä, jotka eivät vielä olleet liiaksi taajat; sinnehän kokoontui kansa, helposti laskettu ja vähäinen, mutta kohtuullinen, siveä ynnä häveliäs. Sitten kuin se voittajana alkoi laajentaa maitaan ja yhä etenevä muuri alkoi ympäröidä kaupunkeja ja alettiin rankaisematta päiväjuomingeissa lepyttää suojelushenkeä ilopäivinä, pääsi mittoihin ja säveliin suurempi vapaus. Sillä mitä ymmärtäisi tuo oppimaton ja vaivoista vapaa maalainen, kun joutui kaupunkilaisen seuraan, tuo alhainen ylhäisen pariin? Sen johdosta huilunsoittaja liitti entiseen taitoonsa enemmän vilkkautta ynnä komeutta ja kulki lattian poikki pitkässä viitassa; siksi myös vakava kitara sai merkitystä lisään ja rohkea puhetapa kehitti oudon esityksen, eikä sisällys, joka oli täynnä hyödyllisiä opetuksia ja tulevaisuutta ennusti, ollut Delphon oraakelivastauksista poikkeavainen.
Se, joka ensiksi traagillisella runoelmalla kilpaili vähänarvoisesta pukista, saattoi pian myös näyttämölle maalaiset Satyrit alastomuudessaan ja yritti, säilyttäen esiintyvien arvokkaisuutta, karkeata pilaa, koska katsoja, joka toimitettujen uhrijuhlien jälkeen oli sekä juopunut että vallaton, oli pidätettävä mieluisen uutuuden houkutuksilla.[15] Mutta siten tulee esittää Satyrien nauruja ja purevia puheita sekä siten yhdistää leikkiä vakavaan, ett'ei se jumala tai urho, joka seuraan saatetaan äsken näyttäydyttyään kuninkaallisen puvun kullassa ja purpurassa, alhaisella puheella muistuta kehnoja majoja tai ett'ei hän väittäessään alhaista tavoittele pilventakaisia tyhjyyksiä. Tragedian henkilön, jonka ei sovi lörpötellä kevytmielisiä säkeitä, tulee esiintyä hiukan häveliäänä huimien Satyrien parissa kuten arvokas emäntä, kun hänen täytyy tanssia juhlapäivinä. Enkä minä, jos kirjoittaisin Satyrinäytelmiä, pitäisi ainoastaan koristamattomista ja varsinaisista nimityksistä, Pisot, enkä niin koettaisi poiketa tragedian väristä, ett'ei olisi mitään erotusta, puhuuko Davus tai rohkea Pythias näpistettyään petetyltä Simolta talentin vai jumalallisen lapsen hoitaja ja vartija Silenus.[16] Tutuista sanoista toimisin niin muodostetun runoelman, että jokainen toivoisi voivansa samaa, mutta paljon saisi hikoilla ja turhaan työskennellä koettaesaan sitä; niin paljon merkitsee kokoonpano ja järjestys, niin paljon arvoa tulee tavallisillekin aiheille. Varokoot, minun harkintani mukaan, näyttämöllä esitetyt metsistä saatetut Faunit, ett'eivät, ikäänkuin liikkuisivat kaduilla tahi melkein torilla, koskaan käytä liian siroja säkeitä tai lausu sopimattomia ja hävyttömiä sanoja.[17] Sillä ne loukkaantuvat, joilla on hevonen, isä ja varat, eivätkä kuule tyynin mielin eivätkä palkitse seppeleillä, jos kohta se hyväksyy, joka ruo'akseen ostaa paahdettuja herneitä ja kastanjanpähkinöitä.
Pitkää tavua yhdessä edelläkäyvän lyhyen kanssa nimitetään jambiksi; se on nopeakulkuinen runojalka: siitä nopeudesta aiheutui jambisäkeille myös trimetrin nimi, vaikka säe muodosti kuusi runokorkoa, ollen samankaltainen ensimäisestä runopolvesta viimeiseen; mutta ei kauan sitten, jotta säe vähää hitaammin ja arvokkaammin joutuisi kuulijan korviin, soi jambi vakaville spondeoille sille kuuluvat oikeudet, myöntyväisenä ja nöyränä, kuitenkaan poistumatta hyvän toverin tavoin myös toisesta ja neljännestä sijasta.[18] Sellaisena se harvoin esiintyy Acciuksen kuuluisissa trimetreissä[19] ja ahdistaa Enniuksen suurella painolla näyttämölle lähettämiä säkeitä rumalla syytöksellä joko liian kiireisestä ja huolellisuutta puuttuvasta työstä tahi taiteen laimiinlyömisestä. Eihän mikä arvostelija tahansa huomaa runojen huonosointuisuutta ja Rooman runoniekoille annetaan sopimattomasti anteeksi. Pitääkö minun sen vuoksi poiketa oikeasta tiestä ja kirjoittaa vallattomasti, vai tuleeko minun luulla kaikkien näkevän virheeni sekä siitä syystä olla varma ja varovainen toivoessani anteeksi saamista? Lyhyesti sanottu, olen välttänyt virheen, mutta en kiitosta ansainnut. Tutkikaa kreikkalaisia esikuvia pitäen niitä käsissänne öin päivin. Mutta ovathan esi-isänne kiittäneet Plautuksen säkeitä ja sukkeluuksia, ihmetellen kumpaisiakin liian kärsivällisesti, melkein sanoakseni tyhmästi, jos vain me, minä ja te, osaamme erottaa törkeydet kokkapuheista sekä sormilla ja kuulolla merkitä oikean soinnun.
Kerrotaan Thespiksen keksineen siihen asti tuntemattoman tragedian ja vaunuilla kulkien esittäneen runoteoksensa, joita henkilöt lauloivat ja näyttivät viinisakalla tahratuin kasvoin. Hänen jälkeensä Aeschylus keksi naamarin ja upean pitkän viitan sekä varusti näyttämön vähäisellä puualustalla ja opetti mahtavasti puhumaan ynnä astumaan koturnilla. Näitä seurasi vanha komedia, paljon kiitetty; mutta vapaus johtui vallattomuuteen ja loukkaavaisuuteen, joka kaipasi lain ohjausta; laki saatiin ja koori vaikeni häpeällisesti, kun oikeus pilkkaamiseen oli riistetty. Meikäläiset runoilijat eivät ole jättäneet mitään koettamatta eivätkä ole ansainneet vähintä kunniaa uskaltaessaan luopua Kreikkalaisten jäljistä ja kehittää kansallisia aineita, joko sitten ovat sepittäneet historiallisia suru- tai huvinäytelmiä. Eikä Latium olisi tullut mahtavammaksi urheudellaan ynnä aseittensa kunnialla kuin kielellään, joll'ei kukin runoilija paheksuisi viimeistelyn vaivaa ja viivytystä. Te, Numa Pompiliuksen jälkeläiset, moittikaa runoa, jota ei pitkän ajan moninainen silittely ole korjannut eikä kymmenesti mitä tarkimmin puhdistanut.[20]
Runoilijat.
Koska Democritus pitää neroa kurjaa taitoa parempana ja sulkee pois järkevät runoilijat Heliconista, niin hyvä osa ei huoli hoitaa kynsiään eikä partaansa, vaan etsii etäisiä seutuja ja välttää kylpypaikkoja.[21] Saavuttaa muka runoilijan arvon ja nimen, joll'ei jätä Licinus parturille päätään, jota eivät edes kolmen Anticyran lääkekasvit koskaan voisi parantaa.[22] Oi minua nurjaa, kun puran sappeani kevätpuoleen! Silloin ei toinen kirjoittaisi parempia runoelmia; mutta mikään ei ole niin tärkeä kuin terveys. Sen vuoksi toimitan kovasimen virkaa, mikä voi tehdä raudan teräväksi, kykenemättä itse leikkaamaan. Kirjoittamatta itse mitään opetan muille runoilijan toimialaa ja velvollisuutta, opetan mistä runovarat hankitaan, mikä kehittää ja muodostaa runoniekan, mikä sopii, mikä ei sovi, mihin oikea taito ja mihin erehdys johtaa.
Oikea oivallus on kirjailemisen alku ja juuri. Oikean käsityksen voivat sinulle osoittaa Sokrateen oppilaiden kirjoitelmat eivätkä sanat vastenmielisesti seuraa hyvästi harkittua sisältöä. Se, joka on oppinut, mikä on velvollisuus isänmaata ja ystäviä kohtaan, millä rakkaudella on kohdeltava vanhempia, veljeä tai kestiystävää, mikä on senaatorin, mikä tuomarin velvollisuus, mikä sotaan lähetetyn päällikön toimi, hän tietää tosiaan jokaiselle henkilölle antaa hänelle kuuluvan osan. Käsken oppineen jäljittelijän tarkata elämänlaadun ja -tapojen esikuvaa sekä siitä ammentaa eläviä sanoja. Väliin näytelmä ilman suloa, ilman pontta ja taitoa, mutta loistokohdilla ja oikeilla luonteenkuvauksilla, miellyttää kansaa enemmän ja kiinnittää sitä paremmin kuin sisällöttömät säkeet ja sointuvat lörpötykset.
Runotar antoi Kreikkalaisille neroa ja myös taitoa puhua täydellisesti, kun eivät mitään paitsi kunniaa tavoittaneet. Roomalaiset pojat oppivat pitkissä laskuissa jakamaan pääomaa 100 osaan. — Sanokoon Albinuksen poika, jos 5/12 on vähennetty 1/12, mikä on jäljellä? oisit jo saattanut sanoa. — 1/3. Hyvä! osaat kyllä säilyttää omaisuutesi. Tulee lisään 1/12, mikä on tulos? — 1/2. — Mutta kun kerran tämä rutto ja huoli omaisuudesta on mieliin imeytynyt, voimmeko toivoa että runoja sepitetään, jotka ovat voideltavat setriöljyllä ja säilytettävät hienossa sypressirasiassa?
Runoilijat tahtovat joko hyödyttää tai huvittaa taikka samalla lausua ihmiselämälle mieluisia ja hyödyllisiä opetuksia. Jos mitä tahansa lausut opettavaista, ollos lyhyt, jotta oppivaiset mielet nopeasti käsittävät ja uskollisesti säilyttävät sanojasi. Kaikki valuu liian täydestä sydämestä pois ylellisenä. Olkoot huvin vuoksi keksityt seikat hyvinkin todennäköisiä, jott'ei näytelmä vaatisi uskottavaksi mitä tahansa, eikä esim. Lamian vatsasta vedettäisi elävää lasta, jonka se on syönyt.[23] Kansan vanhimmat hylkäävät hyödyttömät runot ja nuoret ritarit kulkevat ylpeästi jäykkien runoelmain ohi. Se voitti kaikkien hyväksymisen, joka yhdisti hyödyn ja huvin samalla kertaa miellyttämällä ja opettamalla lukijaa. Sellainen kirja tuottaa rahaa Sosiuksille, se kulkee meren poikki ja hankkii kirjoittajalleen tutun nimen pitkäksi ajaksi.[24] On kuitenkin virheitä, joita tahdomme anteeksi antaa: sillä eipä kieli aina anna sitä ääntä, jota vaatii käsi ja mieli, ja se soinnuttaa usein matalan, kun tahtoo korkeata, eikä jousi aina osaa siihen, jota uhkaa. Mutta kun runossa on enemmän loistokohtia, eivät minua loukkaa harvat pilkut, jotka joko huolimattomuus on sirottanut tai ihmisluonto liian vähän tiennyt karttaa. Mitä on sen takia tehtävä? Niinkuin puhtaaksikirjoittaja ei saa anteeksi, jos hän muistutuksista huolimatta aina tekee saman virheen, ja kuten sitä kitaransoittajaa pilkataan, joka alati erehtyy samalla kielellä, samoin minusta se, joka paljon hairahtuu, muuttuu Choeriluksen kaltaiseksi, jota nauraen ihailen, hänen ollessaan kahdesti tai kolmasti hyvä, samoin kuin paheksun, kun kunnon Homerus nukahtaa.[25] Mutta pitkän työn tekijällä on oikeus vaipua uneen. Kuten maalaus, on runoelma: enemmän sinua viehättää jokin maalaus, jos seisot lähempänä, ja enemmän taasen toinen, jos seisot edempänä. Toinen vaatii hämäryyttä; toinen mielii tulla katsotuksi päivänvalossa, se kuin ei pelkää arvostelijan terävää älyä. Toinen viehättää kerran, toinen kymmenestikin katsottuna on viehättävä.