(Läheisen talon akkuna avautuu.)
NAISEN ÄÄNI.
Armaani, yön koleus käy rintaasi; tule pois, ihanaiseni, sillä minun on yksin ikävä tässä mustassa, avarassa huoneessa.
MIES.
Hyvä — heti paikalla.
Henki hävisi, mutta se sanoi palaavansa, ja silloin hyvästi puutarha ja koti ja sinä, joka olet luotu puutarhaa ja kotia vaan ei minua varten.
ÄÄNI.
Tulehan, rakkaani — kylmenee yhä aamunnousuun.
MIES.
Entä lapseni — oi Jumalani!