JAKOB.
He ovat peräytyneet saatuaan viimeisen haulisateemme, mutta tuolla alhaalla he taas parveilevat ja palaavat pian hyökkäykseen. Turhaan — ei kukaan ole säädettyä kohtaloaan päässyt pakoon niin kauan kuin maailma on seissyt.
MIES.
Eikö ole enää raehauleja?
JAKOB.
Ei kuulia, ei sudenhauleja eikä raehauleja. Kaikki tyhjenee viimein.
MIES.
Tuo sitten tänne poikani syleilläkseni häntä vielä kerran.
(Jakob poistuu.)
Taistelun sauhu on sumentanut silmäni. Minusta näyttää kuin laakso kohoilisi ja kaatuisi takaisin. Kalliot pirstoutuvat sadoista saumoistaan ja risteilevät. Kummallisessa jonossa kulkevat myös ajatukseni.