Syntyperältään oli Krasinski puhdasverinen aristokratti. Puolan ylimystön vanhat katolisaateliset traditsionit olivat Krasinskin suvusta saaneet monta kunniakasta puolustajaa. Kirjailijan isä Vincenty Krasinski, uljas, lujaluontoinen ja kunnianhimoinen sotilas, oli liittynyt puolalaisten jumaloimaan Napoleoniin ja voittanut laakereita hänen armeijassaan keisarin adjutanttina ja puolalaisen osaston »Chevaux-légers'in» päällikkönä.
Tämän napoleonilaisen kreivin ja ruhtinatar Maria Radziwillin avioliitosta syntyi Parisissa helmikuun 12 p:nä 1812 tuleva puolalainen kirjailija Zygmunt Krasinski. Napoleonin kukistuttua muutti perhe Varsovaan, jossa kreivi Krasinski jatkoi sotilasuraansa Aleksanteri I:n palveluksessa, vastaperustetun puolalaisen armeijan kenraalina. Täällä sai tuleva runoilija mitä huolellisimman kasvatuksen, jota ohjasi ensin eräs jalosukuinen ranskalainen kotiopettajatar, sitten kyvyistään tunnetut miehiset kotiopettajat, m.m. tunnettu puolalainen kirjailija Józef Korzeniowski.
Varakkaan ylimyskodin ainoana lapsena kasvaen, omaisten, kotiopettajain ja ystäväin alituisen huomion ja huolenpidon ympäröimänä, joutui tuleva kirjailija luonnottoman varhaisen kehityksen alaiseksi. Paitsi kodin ansari-ilmaa vaikutti siihen ennen kaikkea pojan herkkä luonne, jonka hän hennon ruumiinrakennuksensa ohella oli perinyt sairaloisen herkältä, melankoliaan taipuvalta äidiltään. Kerrotaan pojan jo kuusivuotiaana kirjoittaneen kotiopettajattarelleen ranskankielisen kertomuksen. Se on kuitenkin perhetarina, jonka todenperäisyyttä on vaikea taata. Mutta viiden-, kuudentoista ikäisenä hän jo kirjoitteli pitkiä kertomuksia, joista osa on painettukin.
Tätä kirjallista harrastusta ei riitä selittämään pelkkä luontainen kutsumus eikä kasvatuksen antamat vaikutelmat, vaan huomattavana tekijänä siinä oli ajan yleinen runollinen innostus, romantikan keväinen kuohunta, jonka pirskahtelut tuntuivat jo Varsovan lahjakkaimman nuorison keskuudessa ja josta nuori Zygmunt ei voinut jäädä tietämättömäksi. Lyseossa ja sittemmin yliopistossa tuli Krasinski välittömään kosketukseen sen nuorison kanssa.
Ajan suuret romantikot ne ensin leimahuttelivat hänen mielikuvitustaan. Byronin demoninen intohimo, Walter Scottin värikkäät menneisyyden kuvat ritari-elämän kangastuksineen, Victor Hugon veristä julmuutta huokuvat nuoruudenteokset olivat nuoren Krasinskin kuumeisen hengen himoruokana. Kokonaan niiden vaikutuksen alaisena kirjoitti vasta nuoruusikään astunut runoilija joukon teoksia, joista useimmat ovat laajoja pseudohistoriallisia romaneja hurjan intohimoisine sankareineen ja pöyristyttävine situatsioneineen.
Krasinski ei ollut vielä kasvanut siksi, mikä hänestä tuleva oli, ja siksi saattoi hän tulla ainoastaan vakavain elämänkokemusten ja niistä johtuvien sielullisten kamppailujen kautta… Ensimäiset vakavat kokemukset johtuivat runoilijan suhteessa isäänsä.
Tämä entinen napoleonilainen upseeri oli siihen määrin järkähtämätön uskollisuudessaan uutta herraansa Venäjän keisaria kohtaan, että hänen valtiollista malttiaan ja varovaisuuttaan alettiin vähitellen pitää venäjänmielisyytenä. Täydelliseen epäsuosioon omien kansalaistensa kesken joutui hän senjälkeen kun hän oli yksin n.s. »valtiopäivä-oikeudessa» äänestänyt kuolemanrangaistusta erään salaisen isänmaallisen kumousseuran sotilas-jäsenille.
Zygmunt oli silloin Varsovan yliopistossa, sen juridisessa tiedekunnassa. Suhteessaan isään, joka äidin varhain kuoltua oli hänen ainoa läheinen omaisensa, oli Zygmunt aina ollut kuuliainen ja kunnioittava lapsi ja sellaisena pysyi hän koko elämänsä läpi. Juuri tästä kuuliaisuudesta johtui hänen ensimäinen kova personallinen kokemuksensa. Äsken mainitun »valtiopäivä-oikeuden» esimies oli kuollut, ja koko akademinen nuorisoparvi otti mieltään-osoittavasti osaa hautajaisiin. Zygmunt yksin tuli isänsä käskystä eräälle luennolle. Seuraavana päivänä hän sai tovereiltaan suurinta ylenkatsetta osakseen. Häneltä revittiin kaikki akademiset merkit ja hänet saatettiin ulos luentosalista. Nuori Zygmunt vaati häväistyksen johtajaa kaksintaisteluun, mutta kenraali katsoi parhaaksi kiireimmän kautta lähettää poikansa rajan yli ulkomaille.
Arvelemme tämän yliopistomuiston olleen ensimäisenä virikkeenä sen tunne- ja ajatuselämän syttymiseen, joka muutama vuosi myöhemmin johtaa kirjailijan »Ei-jumalaisen komedian» luomiseen. Eräässä myöhemmässä teoksessaan (Niedokończony poemat), muistellessaan tätä tapausta, kertoo runoilija toverien silloin huutaneen hänelle »panicz, panicz!» (herraspoika, herraspoika!) ja lisää: »ikäänkuin se olisi häpeä, että voin osoittaa, missä niin moni esi-isistäni on antanut henkensä isänmaan edestä ja missä kirkossa kukin heistä nyt lepää». Päättäen tästä tunsi nuori ylimyssukuinen kirjailija silloin ensi kerran aristokratin aseman traagillisuuden kasvavan demokratian keskellä.
Jätettyään kotimaansa 1829 asettui Krasinski Geneveen. Täällä hän ystävystyi erään hienosti sivistyneen englantilaisen Henry Reeve'n kanssa ja sai häneltä hyviä vaikutelmia. Vielä syvemmän jäljen jätti tutustuminen isänmaastaan karkoitettuun Mickiewicziin kesällä 1830. Keskusteluista suuren runoilijan kanssa hänelle selveni, että — kuten hän kirjoittaa — »kaikki melu on tyhmyyttä, niin kirjoituksessa, teossa kuin puheessakin; että totuus ja totuus yksin voi olla kaunis ja kiehtova meidän aikanamme; että kaikki koristeet ja tyylikuvat ovat tyhjää, — kun ajatus puuttuu; että jos mieli olla jotain nykyään, on opiskeltava, opiskeltava ja etsittävä totuutta kaikkialta, antamatta hetken virvatulien vietellä itseään, sillä ne sammuvat kuin kiiltomadot toukokuun nurmella…»