En kyyhkysenä kuhertain
ma tahdo kyyhöttää;
en tunkiolle kukkona
ma kiekumahan jää!
Niin moni maassa mataa vain
ja lahoo hiljaa pois.
Vaan syntyneenä kotkaksi
ken maahan jäädä vois?
Ma tahdon nousta siiville
ja nähdä auringon, —
pois sinne, missä vapaus
ja taivas korkein on!
Ma tahdon mailmat halkoa
ja taivaat tavoittaa,
vaikk' oiskin tuska, orpous
ja kaipuu katkeraa!
Tomusta, varpus-touhusta
ma innon nousta sain,
se lento vaikka veristäin
mun viiltäis sieluain.
Siell' yllä ilmain aavojen
vapaana liitää voi,
siell' avaruuden sävelet
syvinnä sieluun soi!
Ei siellä rajaa elämän,
ei ajan, kuoleman.
Siell' yhtyy kuoroon kaikkeuden
kuin tähti taivahan.
ODYSSEUS.
Hoi! köydet irti, siteet katkaiskaa
ja soutakaa päin seireenien rantaa!
Pian taakse jää se autuus, jonka antaa
vain kerran elo meidän aavistaa.
Käy kautta taisteluiden, tuskien
tää elämämme turha harharetki;
nyt annettu on onnen suuri hetki —
ma tahdon tuta hurmiota sen!