Nyt iäksi sen huumaan hukkukoon
tää etsinnän ja kaipauksen taakka,
sen juovuttavan maljan pohjaan saakka
nyt sydän tyhjentäköön — nukkukoon!
Pois köydet, hoi! Ah, kurjat soutajat,
te ette kuule autuussäveleitä!
Te kuuroin korvin raadatte, — voi teitä! —
Jo seireenien rannat haipuvat!
1909.
OODI KRISTUKSELLE.
Oi Kristus, suurin ihminen maailman,
Sa jumaluuden tuikahdus yössä sen,
ma tuhansien vuotten takaa,
laulaja, kaiutan hymnin Sulle!
Sa temppelistä pois tekohurskahat
ja kurjat korkoinkiskurit karkoitit
ja pappein synnillisen Jahven,
kuolleen ja haudatun kirjain tomuun.
Sa uuden Herran kansalle osoitit,
se kirkkain totuus, valkeus, Luoja on,
se murhiin, sotihin ei käske:
rakkaus, sielujen syvyys-ääni.
Vaan liian kirkas yön olit kansalle;
sai raaka rahvas sielusi temppeliin
kuin villi, päätön karjalauma,
pyhimpäs tallaten, lokaan raastain.
Sa Getsemanen helvetin palkakses
ja kuolon orjantappurakruunun sait,
ja ristinpuulla kera rosvoin
henkesi, Mestari suuri, annoit!
Mut Ahasverus rauhatta vaeltain
ja ristinkirkkoin kulkijat polvistuin
ne kirveltävin synnintunnoin
iäti veresi taakan tuntee!