hän sadon suitsevan korjata ehti:
täyttyi verellä vuossadan lehti. —
Nyt taas kunnianpäiväsi koittaa:
Kaininhenkesi kansat voittaa.
Hurmaten raivonmyrskysi riehuu,
vuoret järkkyy, maan sisus kiehuu;
kuin tulivuoresta syöksyvä laava
suitsee ja hehkuu maailma aava;
ääriltä ääriin on maa tulimerta,
höyryten vuotaen veljesverta.
Aika on täytetty, hetki on lyönyt:
maan yli leiskuu helvetin yö nyt!
DIOGENES.
Oi ihminen, sun osas kurja lie!
Vaan kurjempi sun etsijäsi tie! —
Hän kulkee, etsii, lyhty kädessään, —
vaan mistään ei hän löydä ihmistään.
Vuostuhannet hän mailmaa kiertää niin,
ja katse tähtää vuosiin vastaisiin.