Ne saapuu taasen, vanhat muistot nuo, ja vanhan kaipuun uuteen liekkiin luo. — On vuotta monta iäks mennyt pois, vaan vielä muistan, niinkuin nyt se ois, sen kesän armaan — puiston kukat, puut ja järven aallot, öiset tähdet, kuut ja metsälammen, kisat kesäyön ja hovinneidon, johon syttyi syön; sun sulos muistan, unelmaini kukka, sa muistoin mailla olet ihanin: — kuin taivas katse, päivänkultaa tukka ja olentosi — niinkuin enkelin! — Ah, mikä lumo ensi lemmen yllä ja mikä sulo ensi lemmityllä!
ELOKUUN ILTA
On elonkorjuun aika, ja hedelmäinsä runsautta uhkuu maa. Ehtoon henkäily hellänä hyväillen käy yli raskaitten kuhilain, ja kuulaan iltataivaan korkeudessa nuori pääskysparvi livertää. Uusi kelmeä kuu — kuin syksyn enne — tumman metsän ylle kohoaa, viime äänet onnellisen sorsaperheen haipuu illan haaveelliseen hämärään, ja hajaantuvain poutapilvien yllä joku vaalea, yksinäinen tähti sädehtii.
Hiljaa lipuu vene järven pintaa unelmaisen illan kuulaudessa. — On kaikki äänet iltaan vaienneet, vain karjankello kaukaa helähtää. —
Ja mun sydämeeni hiipii hiljaa
kesäöinen tähtikirkas onni,
kun katsot mua haaveksien noin
kuin illan valohämyyn hiuenneena. —
Näin jos aina onnellinen ois, suuren mailmanhengen helmaan, niinkuin suudelmaasi sun, autuaana sulautua vois!
ENKELI
Yksi on enkeli, muistojen valkea lilja, taivaan siintävä kirkkaus katseessaan. Yksi on enkeli, valoisa, lempeä, jalo, kaunis kuin kukkaset maan, puhdas kuin valkehin lumi.
Yksi on enkeli, hän meni varhain pois, — — tähän mailmaan liian hyvä hän ollut ois! — Miksi ma jäinkään mailman saastahan tänne, miksi en mennytkään hänen kanssaan pois!
Unteni enkeli, kaipaus taivainen, mua ohjaa yöstäni luoksesi valkeuteen! Siellä, missä sa oot, oi kauneus, kirkkaus, onni, on taivas ja autuus ja rauha — sun luonasi vain!