Viikko oli kulunut, jolloin vasta tunsin voivani puhua Liisalle asiasta. Selvitys kävi helposti. Olihan Liisa itse juuri antanut minulle tuon ajatuksen ja hänen mielialansa sen toteuttamiseksi oli jo täysin kypsynyt. Hän ei vaan ollut osannut sitä selvästi ilmaista.
Selitettyäni hänelle, niistä oli kysymys hän joutui ilosta aivan neuvottomaksi.
— Voi… voi… sehän on hyvä!… erinomaista! Voi, Volodja, miten hyvä te olette!… Huudahteli hän ilosta säteilevin silmin. — Mutta mitä varten niin paljon? Minähän osaan ommella… Tarvitsen vaan saada koneen vuokratuksi… Ansaitsen sillä saman verran… Miten hyvä! Oh, Jumalani… miten tämä on hauskaa!… Olikin jo niin… Niin epämukavaa olo… Aina täytyi salailla, mutta näkeväthän he sittenkin… ovat ruvenneet katselemaan minua niin, että saattavat minut aivan punastumaan… Voi, Volodja, miten hyvä te olette!
Liisan muuttaminen uuteen asuntoon ei saattanut minulle lainkaan vaivannäköä. Hän ei sallinut ajatustakaan siitä, että minä siinä puuhaisin. Seuraavana sunnuntaina hän pyysi tädiltä päästäkseen ulos koko päiväksi. Täytyi keksiä valhe: hän sanoi omaistensa tulleen maalta. Täti laski hänet mielellään aavistamatta, että tässä juonta punottiin.
Illalla saavuttuaan Liisa valitsi hetken kuiskatakseen minulle, että oli löytänyt huoneen ja ettei konettakaan tarvinnut vuokrata sillä emännällä oli kone, jota kahden ruplan kuukausimaksusta saisi käyttää mielin määrin. Liisan kasvot säteilivät, hän oli ihmeen tyytyväinen.
Kahden päivän kuluttua tapahtui irtisanominen sillä aikaa kun olin lukiossa. Kun tulin kotiin ja menin tädin luo, oli hän pois suunniltaan.
— Ajattelehan, minkälaisia uutisia, — sanoi hän minulle. — Liisa lähtee meiltä pois.
— Niinkö, — huudahdin. Äänessäni vilahti vain jonkun verran uteliaisuutta eikä muuta.
— Niin, ajatteles, tänä aamuna hän tuotti minulle tuollaisen yllätyksen! Hänen sukulaisensa kuuluvat avaavan jonkun työhuoneen ja hän kuuluu osaavan ommella. Ja he tahtovat, että hän asuisi heidän luonaan. Minusta se on niin ikävää, sillä hän oli erinomainen sisäkkö mutta myönnäthän, etten toki voi pyytää häntä jäämään.
Kotiin tultuaan sai Nikodim Kondratjevitsh myös tietää asian. Hän osoittautui epäilijäksi eikä oikein ottanut uskoakseen Liisan sukulaisiin.